perjantai 30. maaliskuuta 2012

Rude, nude and epicurean - World of Warcraft ja Mists of Pandaria


(http://us.media.blizzard.com/wow/media/artwork/wow-mop/wowx4-artwork-00-large.jpg)
Maailman suurimman ja pelatuimman verkkoroolipelin World of Warcraftin neljäs lisäosa odottaa  jo ihan nurkan takana. Vaikka virallisia julkaisupäivää ei olekaan vielä ilmoitettukaan, betatestien alkaminen yleensä tarkoittaa sitä, että jo muutaman kuukauden päästä pääsemme tositoimiin! Blizzconista 2011 alkaen odotettu Mists of Pandaria tuntuu herättävän pelaajapoolissa voimakkaita tunteita, eikä ehkä ihan syyttä. Kiinalaishenkiset pandamunkit, Pokemonia muistuttava pet combat ja luolastojen challenge modet tuntuvat jo nyt sekä ihastuttavan että vihastuttavan asiaan vihkiytyneitä.

Eniten odotetut muutokset lienevät uuden pelattavan contentin lisäksi uusi hahmoluokka, munkki, ja uusi rotu, pandarenit. Munkki on jo monesta muusta pelistä tuttu martial arts -inspiroitunut soturi, joka taistelee paljain käsin vihollisen heikkoihin kohtiin iskien. Paljain käsin tosin on liikaa sanottu - ainakin alustavien tietojen mukaan munkit kuitenkin käyttävät nahkaa varusteissaan ja aseita taistelussa. Blizzard on munkkien suhteen mennyt melko suoraan sieltä, missä aita kutittelee maanrajaa: luodaan uusi luokka, joka voi oikeastaan tehdä mitä vaan: tappaa vihollisia, ottaa iskuja vastaan ja parantaa ryhmäänsä - ja tämä kaikki täysin zenisti. Kiinnostuneena odotan, miten kehittäjät aikovat saada hahmoluokat balanssiin sekä pve- että pvp-puolella.

Pandarenit ovat tuttuja jo Warcraft III:sta. Pehmoeläintä muistuttavat jättiläispandat eivät varsinaisesti herätä mielikuvia suurina sotureina, mutta en olisi asiasta huolissani: pelaajat tuntuivat tottuvan nopeasti niin avaruuslonkeroihin (ok, kuka ei pidä avaruuslonkeroista?) kuin Mila Kuniksen näköisiin ihmissusineitokaisiinkin. Pandat ovat luonteva jatkumo Blizzardin lutuisemmalla linjalla, ja sitä samaa sarjaa on myös uusi pelin sisäinen peli, vanity pet combat. Aiemmin lemmikit ovat juosseet mukana tai odottaneet kiltisti häkeissään, mutta MoP:n myötä niiden kanssa voi vihdoin tehdä jotain. Lemmikin kykyjä voi kehittää, ja sillä voi haastaa toisen pelaajan tai jopa npc-hahmoja kaksintaisteluun. Viimein pieni Phoenix-lintuni pääsee näyttämään kyntensä!

Luolastojen challenge modet ovat hc-pelaajien kesken ehkä se odotetuin asia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaajien varusteet ja aseet tunetaan kaikki samalle tasolle, ja haasteiden selättäminen vaatii kommunikaatiota ja taitoa, silkalla paremmmalla varustuksella ei enää pärjää. Onkin kiinnostavaa nähdä, onnistuuko kehittäjätiimi vastaamaan pelaajien vaatimuksiin: sekä tarjoamaan kaikille saavutettavissa olevaa contenttia että pitämään vaativammat pelaajat tyytyväisinä. Challenge modejen suorittaminen tarjoaa pelaajille taas yhdenlaisia maagisia pisteitä, joilla voi hankkia hahmolleen uutta varustusta ja vanitya. 

Suurinta keskustelua lienee herättänyt se, että pandoilla ei ole varustuksensa alla mitään. Mitään muuta kuin paksu, koko vartalon kattava karvapeite siis. Bikinien puuttuminen on aiheuttanut polemiikkia muun muassa piilotettujen nännien luvatussa maassa, Yhdysvalloissa. Vaikka siellä varustuksen alla ei mitään näykään, alusvaatteiden puute on herättänyt massoissa hysteriaa. Miksi? Koska tissit tuntuvat edelleen myyvän, myös pehmopandan näköiseen munkkiin istutettuina.

(kuva: ©2004 Blizzard Entertainment, Inc. All rights reserved. World of Warcraft, Warcraft and Blizzard Entertainment are trademarks or registered trademarks of Blizzard Entertainment, Inc. in the U.S. and/or other countries.)


keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Nörttityttö kaapista Ruotsiin



Lisa/Riesz via Like a Light Bulb
(http://www.flickr.com/photos/likealightbulb/)
Noin neljä ja puoli vuotta sitten, pakkasin tavarani matkalaukkuun ja sanoin hei hei Suomelle. Hyppäsin (okei, nousin) lentokoneeseen ja suuntasin kohti Göteborgia ja uusia seikkailuja. Tästä tulisi mahtavaa, ajattelin itsekseni. Uusi alku ja uusia tuttavuuksia. Ainoa asia, jota minua pelotti oli se, millaisen vastaanoton saisin. Tai pelotti on ehkä vähän väärä sanavalinta, mutta se mietitytti kuitenkin aavistuksen.

Ai, miksi? No siksi koska rakkaimmat harrastukseni ovat ristipistot, konsolipelit, kutominen, piirtäminen, elokuvat ja sarjat. Vietin paljon aikaa (okei, suurimman osan ajastani) internetin eri yhteisössä ja chateissa. Eli toisin sanoen, nörtti mikä nörtti. Internet antoi minulle mahdollisuuden olla oma itseni Suomessa ollessa. Tosin todellisuudessa en yleensä hirveästi mainostanut harrastuksiani. Jonkun kysyessä, mitä harrastan vaihdoin käsityöt ”luoviksi projekteiksi” ja pelit ”jos
jaksan pelaan välillä vähän vitsinä.” Ihan vaan ystävieni ja tuttavien reaktion takia.

Kerran olin ystäväni kanssa Stockmannin lehtiosastolla. Ystäväni selali valkokuvaukseen liittyviä lehtiä, sillä väliin kun minä menin katsomaan oliko uusia ristipisto-lehtiä tullut. Hiplailin muovikääreissä olevia lehtiä ja mielessäni kuola valui. Kuitenkin päiväunelmani murskautui sekunnissa, kun ystäväni tuli seisomaan taakseni ja repesi nauruun.

”Haha, miksi ihmeessä katselet noita mummo-lehtiä?” hän sai sanottua naurukohtauksen välissä.
Vaikka hermoni kiristyi sekunnissa, häpesin silmät päästäni. Ystäväni mielestä olen mummo! ”No,
heh, välillä teen ristipistoja. Tiedän vähän mummoiluahan se on. En kyllä hirveän usein niitä tee.
Joskus vaan.” yritin selittää kasvot punaisen ystävälleni. Tekosyitä. Vaihda jo aihetta.”Ai siis ihan
oikeasti vai? No, siis voihan se olla ihan kivojakin juttuja. Mutta vähän mummoilua se kyllä on..”
ystäväni puolestaan yritti pelastaa oman ahterinsa.

Varsinkin tämän tapahtuman jälkeen, harrastuksiini ei julkisesti enää kuulunut ristipistot, kutominen
ja pelaaminen vaan trendikkäät liikunta, elokuvat ja kahviloissa hengailu. Egoni ei kestänyt olla
naurunkohteena.

Tapasin pari kertaa muutaman henkilön internetin kautta. Nyt puhutaan siis 2000-luvun alusta,
jolloin chatit ja yhteisöt kukoistivat. Aikaa ennen varsinaista sosiaalista mediaa, tai sanotaanko
web 2.0. Kaikki ystäväni varoittivat minua, että kaikki oudot friikit hengailevat netissä. ”Älä vaan
tapaa heitä! Sulle tulee käymään huonosti! Pidä minuun yhteyttä. Miksi et tapaa ihmisiä vaikkapa
baarissa mielummin (koska kaikkihan ovat normaaleja baarissa?)” ja niin edelleen. Paras kommentti oli toki ”Mutta sinähän olet sievä tyttö – miksi netissä hengailet? Onko sinussa jotain vikaa?” Joten en enää tavannut nettituttuja vaan ”tuttuja”, jos joku kysyi.

Ristipisto via Sailor Coruscant
(http://www.flickr.com/photos/sailor_coruscant/)
Tunsin eläväni kaksoiselämää. Loppujen lopuksi, ainoastaan pari ystävää ja perheeni tiesi
todellisen minäni ja harrastukseni. Muille esitin olevani jotain muuta. Siskonikin tosiaan vitsillisesti
vinoili minulle elokuvavalinnoistani (”Tämä on just sellainen ”Marianne-elokuva”, eli dorka.”) ja
pelaamisestani, sekä interwebsin yhteisöstä. Mutta siskon läpät kestin, sillä vinoilin takaisin hänen
meikkifiksaatiostaan.

Siksi uusi alku Ruotsissa herätti pientä paniikkia. Voinko olla oma itseni vai pitääkö taas vaihteeksi
istua omassa huoneessa ja tehdä ristipistoja ”Marianne-elokuvia” katsellessa? Perille päästyäni laitoin tavarani huoneeseeni ja menin tapaamaan uusia kämppäkavereitani. He olivat todella
innoissaan uudesta, suomalaisesta tuttavuudestaan. Heti ensimmäisenä iltana istahdimme yleisiin
tiloihin ja he tekivät minulle perinteistä ruotsalaista ruokaa. Ja sitten se tuli, se kysymys. ”No,
mitä muuta teet, paitsi aloitat historian opinnot?” Mitä sanoisin? Treenaan ja olen awesome? Vai
kertoisinko nörtti-harrastuksistani. Päätin olla rohkea ja oma itseni.

Nolosti vastasin ”Vähän sitä sun tätä, käsitöitä ja katson paljon elokuvia, välillä vähän pelaan mutta
vitsinä..” ”Ai sinäkin teet käsitöitä?! Ihanaa, mitä käsitöitä? Minä kudon ainakin! Mitä pelaat? Hei
sinun on pakko pelata Simsiä minun kanssani!” tytöt vastasivat kuorossa.
Hämmästyin todenteolla. Olo oli kun olisin saannut turpiini, paitsi hyvällä tavalla (jos nyt turpiinsa voi
saada hyvällä tavalla). Ihanaa!

Sen jälkeen järjestimme usein käsityö ja askartelu-iltoja, sarjoja ja elokuvia katsellessa. Ompelimme.
Voisipa melkein sanoa, että meillä oli ihan oma nörtti-kerho siinä solukämpässä. Ja tämä ei muuten
ole mikään poikkeus täällä Ruotsissa. Aina uusia ihmisiä tavatessa saa tietää, että he joko itse tekevät
jotain käsitöitä tai luovaa, tai pelaavat jotain pelejä. Tai jos he eivät harrasta mitään nörttimäistä – he
haluavat tehdä sitä, mutta eivät osaa.

Tietenkään kaikki eivät ole nörttejä sanan jokaisessa tarkoituksessa. Ei todellakaan. Monet
tyttökaverit eivät kuitenkaan harrastaneet varsinkaan pelaamista (paitsi nuo edelliset kämppikseni).
Ja onhan niitä, jotka eivät harrasta mitään käsitöitä tai pelaamista, mutta koskaan en ole kuullut
mitään vinoilua harrastuksistani. En naisilta, en miehiltä, en keneltäkään. Onhan toki Ruotsissa
huonotkin puolensa, varsinkin Örebrossa jossa asun tällä hetkellä (täällä ei ole suurta valikoimaa ns.
nörtti-putiikkeja). Mutta sepäs onkin sitten ihan toinen tarina.

Tosin en sitten tiedä, onko asenteet Suomessa muuttuneet sinä aikana kun olen asunut Ruotsissa.
On tosiaan aika hupaisaa, miten kaksi naapurimaata, jotka ovat aika samanlaisia, kuitenkin ovat aika
erilaisia.


Och nästan samma på svenska:

Det är lustigt hur två grannländer kan vara så lika, men ändå så olika. När jag bodde i Finland fick
jag för det mesta skämmas för mina hobbysar. Jag kommer ihåg att en kompis en gång nästan dog i
skratt när hon fick veta att jag gör korsstygn och kallade mig för mormor. Mina vänner tyckte jag var
konstig som hängde på diverse communities på internet – hör och hämpa – jag träffade även dessa
personer i verkligheten.

Jag var ganska nervös över flytten till Sverige. Skulle det vara samma sak där? Måste jag igen sitta
inne på mitt rum och i smyg göra handarbeten, så att inte hela Sverige skulle skratta åt mig?

Till min förvåning dock, fick jag snabbt veta att alla mina rumskompisar höll på med liknande saker
som jag. Den ena stickade, den andra broderade och de ville att jag skulle spela datorspel med dem.
Herregud! Vart hade jag hamnat egentligen? Vi till och med ordnade handarbetskvällar, drack te och
kollade på serier eller gjorde pärlplattor. Jag fick verkligen vara mig själv!

Och efter den dagen har jag inte fått höra något negativt om mina intressen. Inte från mina
tjejkompisar och inte från killar. Det känns som man blir bättre accepterad precis som den man
är här i Sverige. Jag har dock inte en aning om hur attityden till sådana här intressen har ändrats i
Finland under den tid jag varit i Sverige, det kan ju ha blivit bättre! Och sannerligen är inte Sverige
helt perfekt heller. Men det känns skönt, att jag inte behöver skämmas över mina hobbysar längre.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Miniatyyrit, figut ja pikku-ukot eli miniatyyriharrastus esittelyssä


Samaan aikaan kannattaa työstää useampaa figua.
Kun odottelee maalin kuivumista, voi maalata toista erää sivussa.
Edessä esimerkkifigu odottelee pohjavärien kuivumista.
Takana muinaiset egyptiläiset jumalat odottavat loppusilauksia.
Jumalat: TimeLine. Esimerkkifigu: Ral Partha.
Roolipelimessuilla Ropeconissa on näkymätön hierarkia. Ylimpänä ovat pöytäroolipelaajat, yhtä astetta hörhömpinä larppaajat ja pahnan pohjimmaisina mianiatyyripelaajat ja korttipelaajat. Kaikki Ropeconissa käyneet tietävät sen huoneen, jossa hikiset nörtit pelaavat koko viikonlopun pöydän ääressä joko kortteja lätkien tai miniatyyriarmeijoitaan siirrellen. "Säälittävää!", ajattelee itsensä jalustalle nostanut roolipelaaja. Mutta siellä nörttitaivaan laidalla on pieni kilpailunäyttely, jonne parhaat miniatyyrintekijät ovat luoneet itse tekemiään fantasiamaailmoja, jotka voittavat mennen tullen kaikki museoissa nähdyt vastaavat ja herättävät aina yhtä suurta ihastusta.

Aloitin miniatyyrimaalaamisen 1990-luvun puolivälissä. Harrastukseen tutustutti minut nykyinen aviomieheni. Mieheni yritti alkujaan innostaa minua pelaamaan pikku-ukoilla, mutta koska olen huono häviäjä, se ei ollut hyvä idea ja jäi yhteen pelikertaan. Miniatyyrien maalaaminen ei kuitenkaan pelaamista vaadi, ja ainakin minulle se tarjoaa mahdollisuuden ihailla toisten tekemiä loistavia miniatyyrejä ja samalla mahdollisuuden toteuttaa itseäni.

Olen aina ollut kuvataiteista kiinnostunut, piirtänyt ja tussannut sekä maalannut useilla eri medioilla. Miniatyyrit ovat mielestäni hyvää jatkumoa tähän sarjaan, sillä vaikka kyseessä on "vain" valmiin miniatyyrin värittäminen, värien suunnittelu ja maalaaminen vaatii tekniikan opettelua ja antaa mahdollisuuden kehittyä paremmaksi. Oikeastaan miniatyyrien maalaaminen on kuin värittäisi värityskirjan kuvaa. Kuka tahansa osaa värittää pinnat eri väreillä, mutta tekniikan hallitsemisen myötä kuvaan voi alkaa lisätä varjostuksia ja yksityiskohtia, ja figusta voi tehdä itsensä näköisen taideteoksen, joka ei lainkaan muistuta alkuperäistä.

Miniatyyrien maalaaminen

Tässä artikkelissa esittelen, miten pikku-ukkoja maalataan, ja lopuksi, missä miniatyyrimaalausta voi kokeilla ilmaiseksi.

Jätän maaston rakentamisen, kuten rakennukset ja kasvit, sekä miniatyyrien muokkaamisen ja rakentamisen kokonaan artikkelin ulkopuolelle. En itse ole niitä juuri tehnyt. ja niistä voi kirjoittaa omat artikkelinsa. En myöskään ota mitään kantaa pelaamiseen, koska en sitä harrasta. Ainoa kokemukseni miniatyyrien käyttämisestä pelistä on Dungeons & Dragonsista, jossa taisteluissa peliporukkani käyttää miniatyyrejä hahmottamaan taisteluiden etenemistä. En myöskään ota kantaa perinteisiin pienoismalleihin, kuten tankkeihin ja lentokoneisiin yms, koska oma kokemukseni rajoittuu ns. fantasiaminiatyyreihin.

Miniatyyrien maalaamisessa on viisi työvaihetta:
1) Figun valitseminen
2) Figun siistiminen ja kokoaminen
3) Figun pohjamaalaaminen
4) Figun maalaaminen (pohjaväri, varjostaminen ja korostukset)
5) Loppusilaukset (lakkaaminen ja maasto)



1. Figun valitseminen

Miniatyyrejä valmistavat useat eri yritykset, jotka myyvät miniatyyrejään myös Internetin kautta. Suomessa yleisimmin saatavilla olevat fantasiaminiatyyrit lienevät Games Workshopin Warhammer-pelien miniatyyrit, jotka on luotu vartavasten Warhammer-pelien pelaamiseen. Vaikka kyseiset miniatyyrit on luotu esittämään armeijan eri yksiköitä, ovat useat niistä hienoja itsenäisinäkin miniatyyreinä. Lisäksi eri armeijoiden kautta miniatyyreissä on vaihtelua. Itse olen erityisen mieltynyt kääpiöarmeijaan, jonka joukko-osastoissa on koomisiakin yksityiskohtia kuten juopuneet kääpiöt, jotka tyhjä kolpakko kädessään nojailevat sotakirveisiinsä.

Games Workshop valmistaa myös Lord of the Rings -miniatyyrejä, joihin myös liittyy oma pelinsä. Miniatyyrien joukossa on useita eri versioita esim. Boromirista ja hobiteista, joista Tolkien-fani saattaisi innostua ilman pelin pelaamistakin.

Ei-pelaavalle miniatyyrimaalaajalle inspiroivimmat figut löytyvät kuitenkin pienempien figuvalmistajien kokoelmista netistä joko uusina tai käytettyinä. Netissä on useita sivustoja, jotka ovat koonneet useiden eri valmistajien ja yksityishenkilöiden itse valmistamia figuja yhteen paikkaan myytäväksi. Ja tietysti figuja voi tehdä itse joko täysin alusta asti tai muokkaamalla valmiista figuista mieleisiään joko valmistamalla niille itse uusia osia tai ottamalla jonkin toisen figun osan ja siirtämällä sen toiseen figuun.

Mithrilin ihana harpunsoittaja odottaa edelleen maalausta.
Mithrilin figut tulivat ainakin ennen valmiksi pohjamaalattuina.
Figujen hinnat vaihtelevat paljon, mutta minun mielestäni sellainen kiva kohtuuhinta yhdelle figulle on suunnilleen 10 euron luokkaa. Halvimmillaan figuja saa ostamalla esimerkiksi Warhammerin aloituspaketin, jossa on suunnilleen sata figua ja hintaa noin 60 euroa. Paketissa tulee kaksi pelikelpoista perusarmeijaa, joten mitään erityisen hienoa ei paketista löydy, mutta onneksi Games Workshop on panostanut myös perussolttujen muotoiluun, joten aivan yksitoikkoiseksi niiden maalaaminen ei käy. Toisaalta yksittäisestä Warhammerin erikoisyksikön figusta saa pulittaa 40 euroa. Puhumattakaan jonkun figutaiteilijan luomasta "pienipainoksisesta" figusta, joka voi maksaa satasen ja ylikin.

Figun valinnassa oleellista on kuitenkin se, että valitsee figun, josta pitää. Jos figu ei miellytä, ei siihen jaksa panostaa niitä useita tunteja, joita sen maalaamiseen kuluu.

Figujen materiaali ei juurikaan vaikuta figujen hintaan, sillä suurin osa figujen kuluista menee kuitenkin niiden tekemiseen ja esimerkiksi markkinointiin. Itse materiaalikulut ovat minimaaliset. Kuitenkin materiaalivalinnalla on merkitystä seuraavassa työvaiheessa eli figujen siistimisessä...

2. Figun siistiminen ja kokoaminen

Figun siistiminen on mahdollisesti ärsyttävin työvaihe ikinä, koska se on pakko tehdä huolellisesti ja kuitenkaan se ei vielä edistä figun valmistumista millään lailla. Kaikissa figuissa on "saumat" eli valujälkiä valumuottien laidoista. Yleensä valujäljet on pyritty sijoittamaan huomaamattomiin paikkoihin, mutta riippuen figun asennosta ne saattavat kulkea suoraan läpi figun kasvojenkin, jotka muutenkin ovat hankalia maalata. Ja valujäljet kannattaa todellakin poistaa hyvin huolellisesti, koska se helpottaa figun maalaamista myöhemmin. Harmittavinta on, jos figu on koottu kahdesta puolikkaasta ja puolikkaiden asettelu on mennyt pikkuisen huti esimerkiksi siten, että figun käden toinen puoli on millin korkeammalla kuin toinen puoli. Tällöin ei auta muuta kuin hioa ja veistää figua parhaan osaamisensa mukaan uusiksi siten, ettei virhettä huomaa.

Valujälkiä on yleensä eniten metallisissa figuissa ja ne ovat usein vaikeimmat poistaa. Metallisten saumojen poistamiseen myydään erikseen työkalusettiä, jossa on useita erilaisia viiloja, jotka ainakin minulla ovat usein liian paksuja tungettavaksi pikkuisten figujen pienimpiin koloihin.

Huomaamattomimmat ja helpoiten poistettavat saumat löytyvät muovifiguista, mutta toisaalta ne pitää usein irrottaa "levyltä" ja koota pienemmistä paloista. Muovisten valujälkien poistoon kelpaa terävä paperiveitsi, jolla muovia voi vuolla helposti. Tosin figun irrottaminen "levyltä" vaatii kunnon pihdit leikkuuterillä.

Kun figu on puhdistettu valujäljistä, se kannattaa pestä astianpesuaineella ja vedellä, jotta saat siitä irti kaiken rasvan, joka estää maalia tarttumasta, sekä kaikki hiomis- ja vuolemispölyt. Jos figusi on kierrätetty ja siinä on vanhoja maalijäämiä, ne saa irti kynsilakanpoistoaineella ja raivokkaalla hammasharjalla hinkkaamisella. Liuottimia ei kuitenkaan pidä käyttää muovisiin figuihin.

Puhdistuksen jälkeen figu kootaan. Tosin ennen liimaan tarttumista kannattaa kuitenkin pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mihin asentoon haluat figusi asettaa ja onko figussa kohtia, jotka pitää maalata ennen kokoamista! Kun figu on kerran liimattu kasaan, ei sitä helpolla siitä enää paloiksi saada.

Yleensä figut saa kasaan liimalla ja ns. puttyllä. Muovifigujen liimaamiseen käytetään erityistä muovipikaliimaa, jolla liimaa helposti sormetkin kiinni figuun. Metallifiguihin voi käyttää myös erikoisliimaa, mutta usein metallifigua kootessa huomaa, että esimerkiksi figun käden ja rintakehän väliin on jäänyt millin levyinen rako. Sen voi tukkia puttyllä, joka on sellaista harmaata massaa, joka toimii liiman tavoin kiinnittäen osat, mutta jota voi käyttää myös täyteaineena figuissa. Valtavan suuria kohtia sillä ei kuitenkaan kannata tehdä kerralla, koska kuivuessaan putty vetäytyy ja saattaa halkeilla, jos sitä on paksulti jossain kohdin. Puttyn sijaan voi käyttää myös erityistä figumassaa, jota käytetään myös figujen tekemisessä. Sekoittamalla kahta eriväristä massaa yhteen tapahtuu kemiallinen reaktio, joka suhteellisen nopeasti kovettaa pehmeän muovailuvahamaisen massan kivikovaksi.

Joskus käy niin, että figun valmistajat tuntuvat unohtaneen, että figun osien pitäisi jotenkin pysyä myös yhdessä. Esimerkiksi mieheni Kroxigorin nuijan pallerossa ei ollut mitään, millä sen kiinnittäisi nuijaansa ja se oli myös niin painava ettei liima tai putty olisi jaksanut pitää sitä kiinni. Sitä varten on olemassa käsikäyttöisiä figuporia, joiden mukana tulee juuri oikeanpaksuisia metallitappeja. Molempiin figun osiin porataan pieni reikä keskelle, reikään metallitappi, vähän liimaa ja kiinni on ja pysyy! Metalliporaa kuitenkin harvemmin tarvitsee. Esimerkiksi joululahja-Kroxigor oli meidän perheen ensimmäinen porausta vaatinut figu.

Pohjamaalattuja kääpiöitä. Vasemmalla humalainen kääpiö ja oikealla kaivoskääpiö.
Molemmat Games Workshopin Warhammerista.
Keskellä Mithrilin Lord of the Ringsin inspiroima hieno rumpalikääpiö.
3. Figun pohjamaalaaminen

Kun figu on siisti ja kasassa, päästään vihdoin maalaamaan! Ensin figu täytyy pohjamaalata. Paitsi että varsinaiset maalit tarttuvat paremmin pohjamaaliin, pohjamaali myös tasoittaa figun värin. Esimerkiksi puttyn ja figumassan lisäämisen jälkeen figu voi olla läikikäs ja pinnan tekstuuri vaihdella ja ne saattavat näkyä varsinaisesta maalista läpi. Pohjamaalilla figusta saa tasapintaisen ja tasavärisen.

Suosituin tapa pohjamaalata figut on levittää pohjamaali spray-purkista. Haisee pahalta ja sotkee, mutta on nopeaa. Toinen tapa on levittää maali itse pensselillä figun pintaan. Pensselillä levitettävän pohjamaalin ainoa ongelma on se, että liian paksulla maalikerroksella figun hienoimmat yksityiskohdat saattavat mennä tukkoon. Itse teen niin, että levitän pohjamaalin ensin vedellä jatkettuna "washina" (ks. 4. Figun maalaminen), jolloin pohjamaali hakeutuu figun syvänteisiin ja sen jälkeen kuivalla siveltimellä "dry-brushaamalla" (ks. 4. Figun maalaaminen) ulko-osiin. Siten maali tarttuu kaikkialle ohuena kerroksena eikä paksussa maalimuodossaan pääse tukkimaan hienoja yksityiskohtia.

Pohjamaali on yleensä väriltään joko valkoista tai mustaa ja on aika lailla sama kumpaa väriä figussaan käyttää. Kuitenkin vaaleat maalit peittävät joskus kehnosti tummia värejä, joten jos aikoo tehdä pastellisävyisen figun saattaa olla fiksua valita pohjamaaliksi vaalea sävy. Mustaa pohjamaalia voi taas käyttää ääriviivana eri maalialueiden välillä. Esimerkiksi Warhammerin figujen esimerkkikuvissa figut on usein maalattu siten, että varsinaisten väripintojen väliin on jätetty hyvin ohut kaistale mustaa pohjaväriä näkyviin, mikä korostaa figun muotoja ja luo hieman sarjakuvamaisen tyylin. En ole itse kokeillut kyseistä tekniikkaa, sillä veikkaan etteivät taitoni aivan riittäisi moiseen, mutta hyvältä se näyttää.



4. Figun maalaaminen

Kun pohjamaali on kunnolla kuivunut, päästään vihdoin ihan oikeasti maalaamaan väreillä! Figun maalaaminen on yllättävän helppoa ja ihan perustekniikoilla figusta saa jo hyvännäköisen, sillä figu lähes maalaa itse itsensä näillä keinoilla.

Cthulhun maailmassa lastenvaunuihin saattaa joskus putkahtaa lonkerohirviö.
Keskellä tekstissä mainittu vaununlykkijä, jonka värisuunnittelu meni pieleen.
Oikealla lehtimiehen uutislööpissä komeilee Cthulhun pää.
Figuvalmistaja: RAFM.
Ensiksi kannattaa suunnitella mitä värejä figussa haluaa käyttää. Aina välillä lankean siihen, että lähden vaan maalaamaan figua ja yllättäen huomaan, että käytin naisen takissa samaa ruskeaa, jota haluan käyttää lastenvaunuissa, ja figusta tulee tylsän näköinen.

Kaikessa maalaamisessa kannattaa pitää muistisääntönä sitä, että ensin maali kannattaa levittää pohjimmaisiin kerroksiin ja edetä siitä kohti pintaa eli ensin iho, sitten vaatteet ja hiukset. On näet helppo maalata vanhan maalin päälle, mutta pois maalia ei saa. Voitte varmasti kuvitella millaista jälkeä tulee, kun tärisevin käsin yrittää tunkea sivellintä liian pieneen väliin.

Lisäksi figussa kannattaa käyttää selkeitä värieroja. Kun maalaa pientä kohdetta, jota katsotaan aina "kaukaa" suhteessa figun kokoon, kannattaa värit pitää selkeästi erottuvina, ettei figusta tule pientä yksiväristä mötikkää. Väripintojen tarkoituksena on paitsi elävöittää figua myös korostaa ja selkeyttää sen muotoja.

Esimerkkifigu esittelee siihen käytettyjä maaleja.
Vasemmalla ikivanhoja Miniature Paints -maaleja, keskellä uusia maalipulloja Vallejolta,
oikealla alhaalla uusi Citadel Coloursin maalipurnukka
ja sen päällä ikivanha Citadel Coloursin violetti wash-väri.
Ensimmäisenä figu maalataan kokonaan hyvin yksinkertaisesti ns. pohjaväreillä. Yleensä tässä vaiheessa figusta alkaa paljastua uusia yksityiskohtia ja figun muodot selkeytyvät kun eri väripinnat alkavat helpottaa figun hahmottamista. Jokin vaatteen laskos ei ollutkaan vaatetta vaan pala nyöriä, joka pilkottaa vaatteen poimujen seasta. Tämän vaiheen lopussa figun pitäisi olla kokonaan maalin peitossa joskin lattean näköinen.

Toinen vaihe on figun "washaaminen" eli varjostaminen. Ainakin ennenvanhaan wash-maaleja myytiin erikseen, mutta käytännössä kyseeessä on vain vedellä jatkettu tavallinen figumaali. Ideana on, että figulle levitetty wash-maali "huuhtoutuu" yli korkeimpien pintojen hakeutuen figun syvimpiin kohtiin eli varjoalueisiin. Tietysti väriä tarttuu matkan aikana hieman myös pohjavärin päälle, mikä muuttaa pohjaväriä hieman tummempaan suuntaan. Koska washilla tehdään varjoalueet, kannattaa washin olla pohjaväriään tummempaa maalia. Jokaiselle pohjavärille valitaan oma wash erikseen ja ne myös maalataan erikseen. Washin kanssa kannattaa myös olla tarkkana, että ennen seuraavan washin lisäämistä viereisen värialueen wash on ehtinyt kunnolla kuivua tai uusi wash leviää auttamatta naapurivärille ja sitten pännii.

Kolmas vaihe maalaamisessa on "dry-brushaaminen" eli valon heijastumien lisääminen. Dry-brushaamiseen kannattaa käyttää vanhaa huonokuntoista sivellintä, koska pilalle se menee viimeistään tässä vaiheessa. Dry-brushaamiseen käytetään normaalia maalia sellaisenaan ja vaaleampaa sävyä kuin kunkin alueen pohjaväri. Kuivahko sivellin kastetaan maaliin, jonka jälkeen sillä suditaan sottapaperia kunnes sivellin on lähes kuiva siten, että se ei jätä maalinvetoa vaan vain hentoja maalihippuja jälkeensä. Sen jälkeen tällä kuivalla siveltimellä suditaan kevyesti sellaisten kohtien yli miniatyyristä, joihin valon tulisi osua. Pikkuhiljaa korkeimpiin kohtiin tarttuu kivasti maalia ja figu on valmis! No ainakin melkein...

Miniatyyrisiveltimiä. Ylimpänä ikivanha dry-brush-sivellin,
sen jälkeen normaalit siveltimet, joista alimpana Insane Detail -siveltimeni.

5. Loppusilaukset

Vihoviimeiset työvaiheet käsillä - ja vihoviimeiset mahdollisuudet sössiä figu. Pienet yksityiskohdat kuten silmät, suu, koristelu kilvessä tai nahkatakissa ja lehteen maalattu Cthulhun pää osoittavat vähän turhankin selvästi käsien tärinän (kofeiini, avaava astmalääke, iän myötä koko ajan enemmän tärisevät kädet ja huonommat silmät ovat miniatyyrimaalaajan top 4 viholliset). Hyvä valaistus, mieluusti luonnonvalo, kiireettömyys ja tarpeeksi pieni maalisuti takaavat yleensä parhaan lopputuloksen. Jos maalaat pieleen, ei hätää, sillä maalit peittävät yleensä edellisen värikerroksen mokat. Kunhan maltat odottaa edellisen maalikerroksen kuivumisen, olet todennäköisesti turvallisilla vesillä.

Erilaisten yksityiskohtien kuten timanttien tai loistavien valojen efektien maalaamiseen on olemassa monia kikkoja, joita voi etsiä netistä tai esimerkiksi Games Workshopin White Dwarf -lehdestä, joissa kussakin esitellään heidän figujensa maalaamista ja kerrotaan vinkkejä pienten yksityiskohtien tekoon.

Cthulhu-mythoksesta tuttu Chthonian on toinen koskaan maalaamaani figu,
mikä vain todistaa, että figujen maalaaminen on helppoa.
Chthonianin lonkerot on lakattu kiiltävällä lakalla ja "vartalo" mattalakalla.
Figuvalmistaja: Ral Partha.

Kun itse figu on valmis, kannattaa panostaa myös jalustaan, jolla figu seisoo. Voit kerätä pihalta pikkukiviä, pestä ne ja liimata jalustaan. Luonnonkivet kannattaa maalata myös, koska muuten ne erottuvat muusta figusta. Kaupoissa myydään myös miniatyyrien rakentamiseen tarkoitettua ruohoa valmiissa pusseissa sekä erilaisia miniatyyrikasveja, jotka voi liimata jalustaan ihan perus Erikeeperillä, jota jatketaan vedellä ennen käyttöä. Jo ihan pienillä lisillä figuun saa kummasti enemmän eloa.

Lopuksi, tosin ennen ruohomättäitä, koko figu peitetään läpinäkyvällä lakalla, joka estää maalia irtoamasta. Lakkaa on saatavilla sekä mattana että kiiltävänä. Itse pidän enemmän mattapinnasta, mutta kiiltävällä lakalla saa korostettua esimerkiksi limaisia lonkeroita eikä mikään estä käyttämästä molempia lakkoja samassa figussa.

Tadaa! Figusi on valmis!

Esimerkkifigu, jonka maalasin artikkelia varten.
Ylhäällä Mithrilin valmiiksi pohjamaalaama figu edestä ja takaa.
Keskellä vasemmalla pohjavärein maalattu figu, oikealla washin jälken.
Alarivissä valmis figu eri suunnista. Viimeisessä kuvassa näkyvät erityisen hyvin vaaleat
dry-brushit pinkissä kankaassa. Mustat hiukset on dry-brushattu hopeamaalilla,
jonka jälkeen ne on washattu mustalla. Valitettavasti figun ihana naama tuli sössittyä kunnolla
ja siinä on varmasti millimetrin paksuudelta maalia uusintayrityksiltä.


Mahdollisuuksia päästä kokeilemaan figujen maalaamista ilmaiseksi

Miniatyyrien maalaamista pääsee kokeilemaan helposti myös ilmaiseksi. Maanlaajuisista ketjuista ainakin Fantasiapelit ja Helsingin Games Workshop tarjoavat mahdollisuutta päästä kokeilemaan miniatyyrimaalausta ilmaiseksi omissa tiloissaan, ja he tarjoavat niin maalit kuin siveltimet ja muut työkalut miniatyyrimaalaajien käyttöön. Lisäksi ennakkovaroituksella he voivat kutsua jonkun pidempään maalaamista harrastaneen tyypin neuvomaan maalamisessa ja kertomaan kikkojaan. Ainakin Fantasiapelien Helsingin liikkeessä on kokeiluminiatyyrejä, joilla eri maalaustekniikoita voi kokeilla ennen oman figun sotkemista, mutta todennäköisesti joudut ja haluat ostaa itsellesi ihan oman figun, jota työstät.

Kannattaa kuitenkin soittaa ja varmistaa etukäteen, että maalaamaan pääsee, sillä peli-iltoina molempien paikkojen tilat saattavat olla niin täynnä asiakkaita, ettei niihin mahdu, tai tilassa on liikaa hulinaa, ettei maalaamiseen pystyy keskittymään. Myös joulun alla voi olla vähän huono aika tutustua harrastukseen, kun eksyneen näköiset vanhemmat vievät henkilökunnan kaiken huomion etsiessään lahjoja lapsilleen.



Alert, alert! Nainen käveli liikkeeseen!

Näin naisnäkökulmasta miniatyyrimaalaaminen voi olla joskus vähän kuumottavaa touhua. Miniatyyrit ovat edelleen sen verran nörttipoikien hommaa, että naisen lähestyessä liikettä kaupan henkilökunta melkein tukehtuu purkkaansa, ja pelipöytien ympärillä hääräävät pojat/nuoret miehet sulkevat paikalle eksyneet naiset porukkansa ulkopuolelle, koska eivät tajua, että olet ihan oikeasti kiinnostunut figuista, etkä vain tullut huomiota kerjäämään. Helsingin liikkeissä tilanne on jo sukupuolineutraali ja myyjien joukossakin on figuihin hurahtaneita neitoja, mutta kuulemani mukaan muualla tilanne ei ole yhtä hyvä, mikä on todella typerää ja suuri sääli. Tietääkseni figujen maalamiseen tai niillä pelaamiseen ei missään vaiheessa kuitenkaan tarvita haaroväliä vaan ainoastaan hyvä pää hartioiden välissä, joka suurimmalta osalta ihmisiä löytyy. :)

Mutta tähdennettäköön vielä, että itse en ole koskaan kuullut poikkipuolista sanaa yhdeltäkään figumyyjältä ja yleensä he ovat aivan liekeissään, kun alan hehkuttaa kännisten kääpiöiden joukko-osastoani ja päätyvät lopulta esittelemään omia lempparijoukkojaan.

Jos siis intoa riittää, niin rohkeasti figuliikkeeseen ja kyselemään tyhmiä myyjältä. Siitähän niille maksetaan. Ja jos asenne on yhtään töykeää sukupuolesi vuoksi, niin palautetta ketjun pääkonttoriin heti, ja varmasti palvelu paranee ensi kerralla. Tukea voi hakea myös kavereista tai muista nörttitytöistä, niin ei tarvitse ihan yksin uskaltautua paikalle - sitäpaitsi kaverien kanssa on muutenkin kivempi maalata ja jutella niitä näitä. Jos kiinnostusta löytyy voi maalausseuraa etsiä vaikka Nörttityttöjen Facebook-ryhmästä. Tässä olisi ainakin yksi neito, joka olisi valmis lähtemään porukalla maalaamaan, jos seuraa löytyy. :)

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ilmaiset MMORPG-pelit (osa 2/2)

Henna Kostilainen

No niin, taas on aika palata MMORPG-pelien pariin. Tämä on sarjan toinen ja viimeinen osa, ellei enempää toivota. Tämän osan ideana on, että tutustuin itselleni aivan uusiin mörppeihin. Edellisessä osassa esittelemäni pelit olivat minulle entuudestaan tuttuja. Tällä kertaa esittelen teille vain yhden pelin: Aionin.

Alun perin tarkoituksenani oli esitellä Aionin lisäksi Prius Online, mutta homma meni vähän mönkään. Olin ehtinyt pelata peliä noin viikon ajan, kun pelin tekijät ilmoittivat että peli lopetetaan maaliskuun 27. päivä. Syynä oli pelaajien vähyys (jonka kyllä itsekin huomasin muutamaan otteeseen…) Lopetin pelaamisen melkein saman tien ilmoituksen saatuani. Pelaamista ei yksinkertaisesti kannattanut enää jatkaa. En aio kirjoittaa pelistä tähän artikkeliin. Miksi kirjoittaa kuolevasta pelistä?

Edellisen osan voi lukea tästä. En ala tässä osassa selittämään, mikä MMORPG on, vaan sen voi lukea ensimmäisen osan alusta. Edellisessä artikkelissa oli juttua Allods Onlinesta ja Lord of the Rings Onlinesta.


Ilmestyessään Euroopassa vuonna 2009 ennustettiin tämän(kin) pelin olevan haastaja World of Warcraftille.  Pelistä intoiltiin aikansa, jonka jälkeen se vaipui hiljaisuuteen, kuten WoW:n haastajille on tähän mennessä lähes aina käynyt. Peli oli kuukausimaksullinen ja peli piti ostaa erikseen. Kallista, siis. En tiedä paljonko pelin kuukausimaksu oli, mutta sanoisin sen olevan noin 15e/kk.

Peli kuitenkin muuttui freemiumiksi  28. helmikuuta 2012, eli ihan vähän aikaa sitten (kiitos vinkistä, Salla!). Muistan kun istahdin kyseisenä tiistaina aamukymmeneltä koneelleni odottamaan ilmaisserveiden aukaisua. Kahdeksan tuntia myöhemmin serverit eivät olleet vieläkään auenneet. Kymmeneltä illalla Gameforge ja NCSoft laittoivat nettiin ilmoituksen, jossa kerrottiin että servereiden kanssa on pahoja ongelmia. Dataa olikin enemmän kuin osattiin odottaa, joten homma venyisi vielä enemmän. Serverit aukaistiin sitten neljän tai viiden aikaan aamuyöllä Suomen aikaa. Itse olin jo luovuttanut yhdeltätoista ja mennyt nukkumaan. Hyvä puoli asiassa oli se, että ehdin liittyä netissä mukavaan kiltaan ja keskustella kiltatovereiden kanssa lähes koko päivän. Kyllä, he rekrytoivat pelaajia kiltaansa ennen kuin kenelläkään oli edes hahmoja tehtynä!

Aionissa on aika perus (ja mielestäni vähän kliseinen) juoni.  Aion on pelin jumalhahmo, joka hallitsee pelattavaa maailmaa Atreiaa. Aion loi maailmaan ihmiset ja Balaurit. Balaurien tarkoitus oli vartioida ja suojella ihmisiä. Balaurien vallanhimo kasvoi ja he halusivat orjuttaa ihmiset alaisikseen. Jumala Aion ei kuitenkaan suostunut antamaan Balaurille heidän vaatimiaan voimia, jotka lähes vastasivat Aionin omia. Balaurit julistivat katkerina sodan Aionille. Aion loi kaksitoista Empyrean -lordia suojelemaan Tower of Eternitya (Ikuisuuden Torni). Tornin uskotaan olevan Aionin fyysinen olomuoto, ja torni sijaitsee tismalleen keskellä Atreiaa. Empyreanien tehtävänä oli pitää sotaisat Balaurit poissa Tornin luota.

Samaan aikaan ihmiset olivat alkaneet ”nousta” tai ”kohota” (ascended englanniksi) Daevoiksi, ”puolijumaloiksi”. Kuten Empyrean – lordeilla, myös Daevoilla oli siivet ja taito taistella voimakkaita Balaureja vastaan. Aikanaan Daevoita alkoi olla tarpeeksi armeijan muodostamiseen, jolloin Empyrean – lordit johtivat Deavat sotaan Balaureja vastaan. Lyhyestä virsi kaunis, taistellun tiimellyksessä ja monen käänteen kautta Torni tuhoutui, ja aiheutti mullistuksen joka repi Atreian kahtia. Viisi Empyrean – lordia, jotka vastustivat rauhaa Balaurien kanssa, jäi Atreian pimeälle puolelle Asmodaeen. He vaihtoivat nimensä Shedim – lordeiksi. Toiset viisi, jotka olivat rauhan kannalla, joutuivat Atreian valoisalle puolelle, Elyseaan. Heitä alettiin kutsua Sheraphim – lordeiksi. Loput kaksi olivat uhranneet itsensä, ettei Atreia tuhoutuisi kokonaan.

Valon puolelle jääneet Elyosit eivät muuttuneet fyysisesti juuri ollenkaan, mutta varjoisalle puolelle jääneet Asmodianit kokivat huomattavia muutoksia. Sekä jalkoihin että käsiin kasvoi pitkät kynnet. Pimeys tummensi heidän ihonväriään (ihonvärin pystyy valitsemaan melkein mustasta vaalean harmaaseen). Silmät muuttuivat punaiseksi valonpuutteen vuoksi. Pitkään nämä kaksi rotua elivät täysin eristettyinä, vailla tietoa siitä että toinen osapuoli oli olemassa. Sattui kuitenkin yhteentörmäys, jonka seurauksena alkoi kiistely, kumman puolen vika oli, että Torni tuhoutui ja maailma repeytyi kahtia. Alkoi sota, joka on pelissä keskeisessä osassa.

Pelaajan hahmo aloittaa täysin muistinsa menettäneenä, ja pelin edetessä hahmo voi eri tehtävien avulla ”kerätä” muistojaan. Muistoja voi kerätä niin sanottujen kampanjatehtävien avulla. Ne ovat juonitehtäviä ja sisältävät muun muassa näyttäviä videoita.

Olin kuullut Aionista paljon hyvää ennen pelaamisen aloittamista. Olin innoissani kun ensimmäistä kertaa kirjauduin peliin. Etenkin hahmonluonti on hauskaa puuhaa, koska hahmosta voi – ihan oikeasti – tehdä lähes millaisen vain. Haluatko alle metrin pituisen, isopäisen kääpiön? Onnistuu! Entäpä massiivisen kokoisen Cloud Stifen? Siitä vaan! Tietysti pelin korealaisuus ja anime/manga näkyvät hahmonluonnissa jonkin verran, mutta hahmosta saa myös hyvin realistisen.


Pelleilyä hahmonluonnissa.


 Hahmonluontiin saa helposti upotettua aikaa. Luontieditorilla on hauska leikkiä, koska sen avulla saattaa saada aikaan hyvinkin hilpeitä lopputuloksia. Kuin the Sims – pelit konsanaan! Myös hahmoluokkia on mukavasti. Erikoista Aionissa on kuitenkin se, että tasolla 1-10 pelaaja pelaa joko soturilla, vakoojalla, maagilla tai papilla. Tasolla 10 pelaaja pystyy valitsemaan kahdesta erikoistumisvaihtoehdosta. Esimerkiksi vakooja voi erikoistua salamurhaajaksi tai rangeriksi. Soturit erikoistuvat lähes aina tankeiksi ja papit parantajiksi. Pelasin itse rangerilla. Hahmoluokassa on se huono puoli, että vaikka tasolla 10 erikoistuu, ranger-taitoja saa vasta tasolla 13 ja silloinkin vain yhden. Vasta tasolla 16 rangerista saa jotain irti. Tasot 10-19 ranger voi halutessaan pelata osittain salamurhaajana.

Aionia mainostetaan nimenomaan hahmojen lentotaidolla. Olin tästä kovin innoissani aloittaessani pelin. Lentäminen osoittautui kuitenkin pienoiseksi pettymykseksi. Ensinnäkin lentotaidon saa vasta tasolla 10. Toisena, lentäminen on rajattu tietyille (pienille) alueille. Lisäksi lentäminen kestää vain 60 sekuntia, mutta sitä voi pidentää kaikenlaisilla buffeilla, juomilla ja niin edelleen.  Elyoseilla siivet ovat valkoiset ja Asmodianeilla (tuttavallisemmin asmot) taas mustat.  Peli yrittää selväsi erottua massasta nimenomaan lentotaidolla. Mielestäni koko homma on aika turha, vaikka monet kylistä ja kaupungeista eivät sijaitse maan tasalla. Niille pääsee kuitenkin erilaisia hissejä ja portaaleja pitkin. Siihen asti mitä olen itse pelissä päässyt, on oikeastaan ihan sama käyttääkö siipiään vai ei. Olen tehnyt tasan yhden lentotaitoa vaativan tehtävän, ja sekin oli nimenomaan lentosysteemin opettelua. Mälsää!




Seuraava pätkä sisältää paljon vinetystä ja vinkumista, teitä on varoitettu!
Aionin muututtua ilmaiseksi pelin suosio ilmeisesti räjähti käsiin. Mikä on pelin uusin ongelma? Euroopassa on vain kolme englanninkielistä serveriä, joilla on aivan liikaa pelaajia.  Heitä on joka puolella, jopa harmiksi asti. Yleensä minua ei pelaajien runsaus häiritse, mielestäni se on vain osoitus siitä että ihmiset pitävät pelistä. Mutta kun yrität tappaa 10 sikaa, niitä sikoja ei ole. Ne on tapettu. Jos yksikin sika erehtyy ilmaantumaan, on sen kimpussa heti kasa pelaajia. Tämä oli erityisen raivostuttavaa. Nyt, kun peli on ollut ilmainen jo jonkin aikaa, on tilanne onneksi hiukan tasaantunut.  Silti aloitusalue on täynnä kuin Turusen pyssy.  Auta armias jos saat tehtäväksi kerätä esimerkiksi jonkin yhden ainoan rikollispomon hatun… No, tästä selvittiin ainoastaan veren maku suussa ja pelaamalla likaista peliä. NCSoft on jo perustanut yhden serverin, mutta sanoisin että niitä tarvitaan vielä muutama lisää, jotta ruuhkalta vältytään.  Kuuden jälkeen illalla peliin saattaa joutua jonottamaan jopa yli tunnin. Oma ennätykseni on tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia.

Kokatessa mieli lepää.


Sitten katsaus pelin tehtäviin (questeihin), jotka ovat jokaisen mörpin selkäranka. Aionissa on sekä hyvä että hyvin huonoja tehtäviä.  En oikein osaa päättää pidänkö pelin tehtävistä vai en. Joistakin tehtävistä pidin kovastikin, toista tehdessä teki mieli vain painua lähimpään huoneen nurkkaan ja jäädä sinne. Kampanjatehtävät ovat kuitenkin mielestäni pelin parasta antia. Suurin osa kampanjatehtävistä on ihan mukavia, varsinkin kun niihin sisältyy yleensä hienoja videopätkiä, kuten jo aikaisemmin mainitsin. Ne tarjoavat myös haastetta. Vesterosissa on alue, joka on luokiteltu hahmoille tasoilla 16–18. En pärjännyt siellä tason 22 hahmollanikaan. Paikka vilisee elite-tason hirviöitä, joille ei pärjää yksin. Oli koottava ryhmä tai tuotava joku isomman tason pelaaja. Itse olin laiska luuseri ja jatkoin pelissä eteenpäin (kyllä minä vielä joskus ne teen…!) Kampanjatehtäviä kannattaa tehdä, koska niiden palkinnot ovat normaaleja tehtäviä parempia ja kokemusta saa rutkasti enemmän. Jokaisella pelialueella on oma juonenkaarensa.  Sen sijaan normaalitehtävät eivät tarjoa mitään uutta: eri eläinraukkojen tappamista sukupuuttoon tai niiden kynimistä paljaaksi sulista, nahkasta ja milloin mistäkin.

Kuvankaappaus yhdestä kampanjatehtävän videosta.


Peli on myös hyvin ”putkimainen” ja se saattaa välillä kyllästyttää. Pelaaja vaihtaa alueelta toiselle, tekee tehtävät, vaihtaa aluetta, tekee tehtävät, vaihtaa aluetta, tekee tehtävät…  Ymmärsittekö, vai toistanko vielä? Toki peliin saa vaihtelua esimerkiksi PvP:n ja erilaisten luolastojen tonkimisen avulla. En osaa sanoa pelin PvP-systeemistä yhtään mitään, koska en kokeillut sitä. En ole PvP:n ystävä. Luolastoihinkaan en ehtinyt tutustua tätä artikkelia varten, lähinnä hahmoni alhaisen tason vuoksi. Sen siitä saa, kun pelaa useaa mörppiä kerrallaan!

Aionista ei oikeastaan ole muuta pahaa sanottavaa. Erilaisia ammatteja löytyy harjoitettavaksi jokaiselle oman mieltymyksen mukaan (kokkaamista, ompelua, käsitöitä, alkemiaa…) ja niitä on myös melko helppo kehittää. Taistelusysteemi ei ole mitenkään muista mörpeistä poikkeava. Grafiikka on hienoa ja siihen on selvästi panostettu.
Suosittelisin peliä erityisesti sellaisille pelaajille, jotka eivät ole oikeastaan ennen mörppejä kokeilleet. Peli on melko helppo, ainakin alemmilla tasoilla, ja se neuvoo uusia pelaajia hyvin. Lisäksi aloitusalueella tehtävät toistuvat muualla, joten mitään uutta ei tarvitse opetella paikasta toiseen siirtyessä. Aion on hieno peli, mutta kyllä vikojakin löytyy. Ehkä ne korjataan vielä joskus…

Aionista on tulossa huhtikuussa myös uusi ”lisäosa”, jonka mukana tulevat muun muassa uusia alueita, tasokaton nousu, hahmoille omat talot ja niin edelleen.

***

Viimeinen osa on nyt julkaistu, toivottavasti piditte tästä "sarjasta".  Saatan kirjoittaa mörpeistä lisää joskus tulevaisuudessa, mutta seuraavaksi kirjoitan jostain muusta (pelistä?). Heh, pelit ovat lähellä sydäntäni... :)


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Scrum


Opiskelen toista vuotta tietojenkäsittelyä ammattikorkeakoulussa. Nyt kevätlukukaudella olemme päässeet tutustumaan Scrum-työskentelyyn. Ainakaan itse en ollut aikaisemmin kuullut scrumista juuri mitään enkä usko, että kovin moni muukaan kurssilla oleva. Sen lisäksi, että meille kurssilla kerrottiin mitä Scrum on, olemme päässeet luomaan omaa webbisovellusta Scrumin käytäntöjen mukaisesti. Sanana Scrum on oikeastaan mahdoton kääntää suomeksi, joten on yksinkertaisempi avata mitä termi oikein tarkoittaa.

Scrum on ohjelmistokehitysmenetelmä, viitekehys, jonka avulla ohjelmistokehityksestä pyritään tekemään mahdollisimman kevyttä ja ketterää. Sitä on hyödynnetty alalla jo 1990-luvun alusta lähtien. Scrum voi pitää sisällään erilaisia prosesseja ja tekniikoita, riippuen kovasti yrityksestä, jossa ohjelmistokehitystä tehdään. Sen on tarkoitus tehdä tuotehallinnon ja -kehityksen menetelmien vaikutuksia näkyviksi, jotta menetelmiä voitaisiin parantaa. Scrum hyödyntää iteratiivis-inkrementaalista eli toistavaa ja lisäävää lähestymistapaa, jotta voidaan optimoida ennustettavuus ja minimoida mahdolliset riskit.

Scrum koostuu scrum-tiimistä, tapahtumista, tuotoksista ja säännöistä. Nämä osat ovat kaikki merkityksellisiä Scrumin onnistumisessa. Sääntöjen tarkoituksena on sitoa yhteen tiimien roolit, tuotokset ja tapahtumat sekä ohjata niiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen ja kommunikoinnin merkitystä ei voi Scrumissa korostaa liikaa, sillä niiden avulla pystytään minimoimaan riskit entisestään sekä välttyä mahdollisilta konflikteilta.

Scrum-tiimi
Scrum-tiimit päättävät hyvin pitkälle itse millä tavalla työtä tekevät; ulkopuolelta ei tule ohjausta. Tiimeistä löytyy kaikki tarvittava osaaminen ja ne on suunniteltu joustavuuden, luovuuden ja tuottavuuden optimoimiseksi.

Product Owner eli tuoteomistaja on asiakas, joka tilaa tuotteen. Hän on miettinyt etukäteen, minkälaisen ohjelmiston tarvitsee ja mitä ominaisuuksia siinä tulee olla. Tuoteomistajan vastuulla on maksimoida sekä tuotteen että kehitystiimin työn arvo. Hän myös vastaa kehitysjonon hallinnasta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tuoteomistaja pitää huolen siitä, että vaadittavat työt tehdään siinä järjestyksessä, joka mahdollistaa tavoitteiden saavuttamisen parhaalla tavalla. Tuoteomistaja ei osallistu varsinaiseen ohjelmistokehitykseen, mutta saa tuoda ilmi toiveitaan.

Kehitystiimi koostuu ammattilaisista, joiden tehtävänä on toteuttaa tuotteen kehitysjonon sisältö toimivaksi kokonaisuudeksi. Kehitystiimi valtuutetaan hoitamaan omaa työtään, eli tiimi saa sisäisesti päättää kuinka kehitysjonon sisältö muutetaan toimivaksi lopputuotteeksi. Jäsenillä voi olla erityisosaamisia, mutta koko tiimi on vastuussa työn laadusta. Tiimille annetaan siis paljon valtaa ja vastuuta, mikä liittyy varsinaiseen kehitystyöhön. Tällä tavalla luodaan tiimille sellaiset edellytykset, jotka parantavat suorituskykyä ja tuottavuutta. Tiimin koko ei saa olla liian pieni, jotta osaamista ja aikaa löytyy. Liian iso tiimi aiheuttaa sekavuutta ja vaatii enemmän koordinointia. Tästä syystä ihanteellinen kehitystiimin koko vaihtelee kolmen ja yhdeksän henkilön väliltä, riippuen täysin tilatun tuotteen vaatimuksista.

Kolmas Scrumin keskeinen rooli on scrum-mestari, jonka vastuulla on se, että kaikki ymmärtävät ja käyttävät Scrumia. Scrum-mestari on scrum-tiimin palveleva johtaja ja hän toimii apuna scrum-tiimille. Scrum-mestari pitää huolen, että tiimi ei joudu tekemään turhaa työtä. Hän kommunikoi tuoteomistajan ja tiimin välillä sekä dokumentoi tehtyä työtä.

Sprintti
Scrum-työskentelyssä tuoteomistajalta saatu tehtävä jaetaan osiin, jotka valmistetaan maksimissaan kuukauden kestävissä sprinteissä, kehitysprosessin aikana jokainen sprintti on yhtä pitkä. Sprintin aikana ei ole tarkoitus tehdä muutoksia valmiiseen suunnitelmaan eikä kehitystiimiin, vaan sen tavoitteena on tuoda tuotteen kehitysjono lähemmäksi laajempaa tavoitetta ja kokonaisuutta. Kukin sprintti alkaa suunnittelupalaverilla, johon osallistuu koko scrum-tiimi. Palaverissa käydään läpi se, mitä sprintin aikana on tarkoitus toteuttaa ja miten toteutus tapahtuu. Sprintin aikana kukin päivä käynnistetään lyhyellä, noin 15 minuutin mittaisella palaverilla, Daily Scrumilla. Daily Scrumissa kehitystiimi käy keskenään scrum-mestarin kanssa läpi ne asiat, joita kukin on tehnyt ja mitä tulee tekemään. Palaveri antaa tiimille mahdollisuuden kertoa scrum-masterille mikäli työn aikana on ilmennyt joitakin ongelmia. Jokaisen sprintin lopussa järjestetään sprint-review eli demo, jossa kehitystiimi esittelee valmiin lopputuloksen tuoteomistajalle. Jos jotain osiota ei ole saatu valmiiksi, se siirretään seuraavan sprinttiin.

Tuotokset
Olen jo maininnut kehtysjonon, joka on yksi Scrumin tuotoksista. Kyseessä on lista, jossa määritellään kaikki se, mitä tuotteessa saatetaan tarvita. Lista toimii scrumtiimin lähteenä tuotteen vaatimuksille ja muutoksille. Kehitysjono kehittyy sitä mukaa kun tuote ja ympäristö kehittyvät, joten kyseessä ei ole valmis tuotos.

Kehitysjono pitää sisällään kaikki ne ominaisuudet, toiminnot, vaatimukset, parannukset ja korjaukset, jotka on tarkoitus toteuttaa tuoteversioihin. Näihin kohtiin liitetään monesti hieman tarkempi kuvaus, järjestys ja työmääräarvio. Kohdat järjestetään prioriteetin, riskin ja välttämättömyyden perusteella; ylemmälle listatut kohdat kuvaavat välittömiä kehitystarpeita, eli niitä on ehditty suunnitella eniten.

Kehitysjonon kohdista koostetaan tehtävälista, mikä toimii kehitystiimin ennusteena sille, mitä toiminnallisuuksia seuraavaan tuoteversioon sisällytetään. Tehtävälista tekee näkyväksi sen työn, minkä kehitystiimi kokee tarpeelliseksi saavuttaakseen sprintin tavoitteen. Tehtävälistasta tulee tehdä mahdollisimman yksityiskohtainen, jotta Daily Scrumissa nähdään selvästi työn edistyminen.

Tuoteversio on kehitysjonon kohtien summa, jotka on saatu sprinttien aikana valmiiksi. Kyseessä on "valmis" versio tuotteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että tuote on scrumtiimin näkökulmasta "valmis". Kehitysjonon kohdat on käyty läpi ja ohjelman toiminnallisuus on testattu. Tuoteomistaja päättää viime kädessä hyväksyykö hän tuotteen.

Lopuksi
Puolentoista sprintin jälkeen voin todeta, että olen itse pitänyt Scrum-työskentelystä. Ainakin meidän tiimi on toiminut todella hyvin yhteen, olemme kommunikoineet keskenämme ja apua on saanut aina tarvittaessa. Ainakin itse olen oppinut uutta. Voin sanoa, että tämän tapainen tiimityöskentely on paljon mielekkäämpää kuin yhteisen raportin kirjoittaminen tai muu vastaava. En usko, että koulussa saa parempaa kuvaa työelämästä, kuin tehdä pientä projektia työelämän oikeita menetelmiä käyttäen.

Lisää tietoa Scrumista tarjoaa Reaktorin erittäin hyvä Scum-opas: http://reaktor.fi/osaaminen/scrum/

Paljon asiaa ilman kuvia. Pienenä kevennyksenä ja asiaan millään tavalla liittymättä Buddy-Christ:

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Sosiaalisen median sateenvarjon alla


Sosiaalinen media on viimeistään kuluneen vuoden aikana lyönyt itsensä läpi myös perinteisten nörttipiirien ulkopuolella välineenä, jossa voi tehdä muutakin kuin levittää valokuvia lemmikkikissasta tai kertoa haukottelevansa. Alkuvuoden presidentinvaalien kenties tärkeimpinä vaalirahoituksen keräämisen välineenä ja keskusteluareenana sosiaalinen media, lähinnä Facebook ja Twitter, tulivat tutuiksi perinteisen median juttujen kautta myös proverbiaaliselle Pihtiputaan mummolle jollain tasolla. Monelle sosiaalinen media onkin juuri tätä: Facebook, ja ehkä jopa Twitter. Mutta miten sosiaalinen media syntyi ja mitä muuta sosiaalisen median sateenvarjon alle mahtuu?

Social Media Prism - Germany V2.0 Internet on pohjimmiltaan kommunikaatioväline, ja niinpä sosiaalisen median ensiaskeleet otettiin Internetin alkuaikoina. Ei ole vaikeaa nähdä vaikkapa sähköpostin tai erityisesti IRCin ja Twitterin välistä yhteyttä, kun niiden ominaisuuksia vertaa keskenään - kaikkia kolmea yhdistää osin asynkroninen, osin reaaliaikainen viestintä, joka kohdistuu joskus tiettyyn yksilöön, joskus isompaan ryhmään. Sähköpostia myöhemmin kehitetty www-teknologia ja erilaisten sivustojen esiintulo toi mukanaan erilaiset käyttäjäprofiilit ja webchatit sekä keskustelupalstat.

Omiin nörttimeriitteihini kuuluu osana Firefly-sivuston jäsenyys 1990-luvun puolessavälissä. Sivuston alkuperäisenä ajatuksena oli suositella eri musiikkialbumeita ja elokuvia käyttäjilleen perustuen siihen, mistä he kertoivat pitävänsä. Se kuitenkin pian kehittyi yleisemmäksi suosituspalveluksi, joka keräsi paljon käyttäjiä ja mahdollisti yhteisöjen muodostamisen erilaisten asioiden ympärille. Sivuston tärkeimpiin ominaisuuksiin kuului pikaviestien lähettäminen ystävien kesken. Myöhemmin Microsoft osti sivuston ja jatkoi sisäänkirjautumismetodien kehittämistä edelleen Microsoft Passportiksi, Windows Live ID:ksi ja viimein Microsoft Accountiksi. Vaikka kehitystyö veikin painopisteen yhteisöllisyydestä tekniseen ratkaisuun, sosiaalisen median nykymuodon ensiaskeleet otettiin Fireflyssä.

YouTube GenerationIRC kehitettiin Suomessa 1980-luvun loppupuolella. Tekstipohjaisen viestintävälineen käyttäjien tarpeesta nähdä keskustelukumppaninsa syntyi IRC-galleria vuosituhannen vaihteessa ja sen viimeisimmät kehitysaskeleet ovat siirtäneet sen selkeästi kuvagalleriasta ja profiilisivusta sosiaalisen median puolelle. Valokuvien säilyttämisen ja jakamisen pioneerit Flickr ja Picasa ovat muodostuneet monen vähemmänkin nörtin valokuvien sijoituspaikaksi; Vimeo ja Youtube ovat kuoriutuneet kotivideokommellusten esittelystä yhteisen tekemisen tyyssijoiksi, kuten esimerkiksi Eric Whitacren Youtube-kuoro todistaa.

Blogspot/Blogger ja LiveJournal-blogialustat tekivät nettipäiväkirjoista ja niiden kommentoinnista osa jokapäiväistä elämää myös suomalaisten naisten keskuudessa viimeistään neule- ja ruokablogien myötä, kun suomalainenkin perinteinen media alkoi huomioida blogosfääriä. Neuleblogien ympärille muodostui neuleblogirinkien jälkeen yhteisöllisiä neuleprojekteja, myöhemmin Internet-neulelehti Ulla ja suomalaiset löysivät tiensä myös neule- ja muista käsitöistä kiinnostuneitten kansainväliseen yhteisöön Ravelryyn ja muodostivat siellä omia yhteisöjään. Myös konferenssien ja erilaisten yhteisöjen järjestämien tapahtumien ympärille ja niiden mahdollistajaksi on syntynyt useita eri verkkopalveluja rajapintoineen, kuten Lanyrd, Meetup.com ja Eventbrite, urheilutapahtumien seuraksi Sofanatics, omien liikuntasuoritusten seuraamiseen ja vertailuun ystävien kanssa mm. HeiaHeia, työhistorian ja taitojen ympärille LinkedIn, musiikkimaun ja konserttien dokumentointiin ja verkostoitumiseen Last.fm.

Mutta näitten nykyisten rönsyjen kanssa yhteistyössä ja osittain mahdollistajanakin toimivat Facebook, Twitter ja myös Google+ ovat siis osa tätä jatkumoa ja yhdistävät eri yhteisöjä ja sosiaalisen median alueita yhteen. Niiden kanssa samaan aikaan syntyi suomalainen Jaiku, jonka kautta moni suomalainen tutustui sosiaalisen median ihmeelliseen maailmaan. Itse löysin monta hyvää ystävää ja nykyisen kihlattuni kyseisen palvelun kautta. Jaikun alkutaival sai vauhtia Nokia S60-järjestelmälle suunnitellulla ohjelmalla, joka ilmoitti muille käyttäjille 140-merkin statustilan lisäksi, missä käyttäjä oli ja oliko hänen puhelimensa äänettömällä (ja siis puhelinsoiton tavoitettavissa). Myöhemmin Jaikun omistajat myivät palvelun Googlelle, ja sen aktiivinen kehitystyö loppui. Samasta jatkumosta syntyi kuitenkin Google Buzz, Google Latitude ja Google+. Google sulki Jaikun tammikuun puolessavälissä 2012.

Jaikun toimivuuden hiipuessa osa suomalaisista käyttäjistä siirtyi Twitterin ja suomalaisen Qaikun käyttäjiksi. Qaiku suunniteltiin ikäänkuin Jaikun jatkajaksi ja parannukseksi sen käyttöliittymään. Sen ominaisuuksiin kuuluu mm. viestien suodattaminen sen mukaan, millä kielellä ne on kirjoitettu.

Facebookin historia on useille meistä tuttu "The Social Network"-elokuvasta. Facebookin perustaja Mark Zuckerberg on kuitenkin kertonut, että elokuva ei ole täysin todenmukainen kuvaus Facebookin alkuvuosista, mutta ainakin peruspiirteet lienevät yhdenpitävät oikeiden historiallisten tapahtumien kanssa. Facebook on kokenut useiden käyttäjiensä suureksi kiusaksi tai mielihyväksi useita uudistuksia, ja on sisällyttänyt itseens' useita ominaisuuksia, jotka ovat ennen olleet muiden palvelujen tarjoamia. Käyttäjäkunnan kasvaessa myös ongelmat näyttäytyvät kirkkaammin ja niinpä useat tietoturva-asiantuntijat ovatkin viimeaikoina muistuttaneet mm. käyttäjien yksityisyysasetusten tarkistamisesta.

Twitterin perusajatus oli tarjota käyttäjille alusta julkistaa tekstiviestiin mahtuvalla viestillä ajatuksensa ja mielialansa muille. Kuten Facebook, myös Twitter on kärsinyt ongelmista käyttäjämäärän kasvaessa, ja mm. näiden ongelmien innoittamana on aloitettu useita muita palveluja ja projekteja, kuten avoimen lähdekoodin Status.net.

Viimeisimmistä tulokkaista Google+ on herättänyt suomalaisessa sosiaalisen median skenessä paljon keskustelua, varsinkin kun perinteisen median edustajat säännöllisin välein ennustavat sen kuolemaa. Uusina piirteinä palvelu mahdollistaa helppojen ryhmävideoneuvottelujen - tai kuten Google niitä kutsuu "Google Hangoutien" - järjestämisen. Itse olen luopunut lähes kokonaan Twitterin seuraamisesta ja siirtynyt Google+:aan, sillä se mahdollistaa jakamisen yksityisasetusten tarkemman hallinnan.

Pinterest on uusin tulokas sosiaalisen median kartalla. Sen tarkoituksena on olla virtuaalinen korkkitaulu ideoille, lähinnä valokuville. Kriitikot ovat valitelleet palvelun olevan täynnä tekijänoikeuksia rikkovia kuvia, ja monet kuvista ovatkin kopioitu luvatta muualta. Kuvat tuntuvat keskittyvän lähinnä muotiin, sisustukseen ja erilaisten juhlien, lähinnä häiden suunnitteluun, ja jotkut tutkimukset ovatkin todenneet Pinterestin käyttäjäkunnan olevan suuremmalta osaltaan naisia. Miehet ovatkin perustaneet miehisiä vastineita, kuten Gentlemintin.

Social Media Explained (with Donuts)Sosiaalisen median nimityksistä ja siitä, mitä kaikkea sosiaalisen median termin alle mahtuu voidaan olla eri mieltä, mutta sosiaalinen käyttäytyminen on siirtynyt monen elämässä enevässä määrässä Internetiin. Sosiaalinen media alkaa tunkeutua myös normaaliin Internet-selailuun erilaisten tykkäys- ja jakamisvaihtoehtojen kautta, tai vaikkapa mahdollistamalla sivustolle kirjautumisen muiden palveluitten tunnuksilla. Yhteistä useimmille palveluille ovat kehittäjille avoimet rajapinnat, jotka mahdollistavat lisäpalveluiden ja -ohjelmien kehittämisen ja lisäarvon luomisen. Mobiiliohjelmien ja -sivustojen tärkeys jatkaa kasvamistaan, ja useat web-kehittäjät aloittavatkin usein nimenomaan mobiilikokemuksen suunnittelemisesta. Toivottavasti yksityisyys- ja tietoturva-asiat otetaan tarkemmin huomioon, sillä ainakin itse olen kohtalaisen varovainen mm. sijaintitietojeni jakamisessa. En ole liittynyt Foursquareen ja sallin ohjelmien käyttää ja julkaista sijaintitietojani varsin kitsaasti. Mitä palveluja kukin sitten käyttääkin, sosiaalisen median tarkoituksena on mahdollistaa merkityksellisten ystävyyssuhteitten luominen - ja siinä ainakin minä olen onnistunut.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Me heviseireenit, koloratuuriprinsessat ja metalliharpyijat



Suomessa on väkilukuun suhteutettuna eniten metallibändejä maailmassa. Olemme siis maailman epävirallinen metallipääkaupunkimaa, joka näkyy siinä, miten raskaammasta musiikista on tullut osa valtavirtaa. Toisessa ääripäässä isot nimet reissaavat kiertue-elämän pyörteissä, kun taas toisessa päässä toiveikkaat bändiuntuvikot lähettelevät herttaisen karuja demojaan suurille levy-yhtiöille.

Miten sitä sitten tyttöpolosta tulee keikkalavojen kuluttaja ja audiofiili? No, itse kasvoin suvussa jossa musiikki oli useille meistä tärkeää. Isäni isä lauloi kuorossa pitkälti yli seitsemänkymppiseksi, oma isäni soittaa kitaraa, ja serkuistani valtaosa taitaa jonkin instrumentin hyvin. Meistä olisi saanut kasaan juuri sellaisen ärsyttävän Von Trapp/Kelly Family -tyylisen laulavan perheen, jos ketään olisi kiinnostanut tehdä niin. (Onneksi tällaiselta kauhealta kohtalolta kuitenkin vältyttiin.)


Lita Ford ei vällää vaikket diggaiskaan
Sellaiset artistit ja yhtyeet kuten Kate Bush, Queen, Jethro Tull, Black Sabbath, Uriah Heep, Santana, David Bowie, Electric Light Orchestra, Leonard Cohen ja Genesis olivat osa lapsuuttani kaiuttimien äärellä, kiitos vanhempieni suurehkon levykokoelman. Ensimmäinen biisi jonka osasin ulkoa englanniksi nelivuotiaana oli Dire Straitsin "Money for Nothing". Jo silloin lauloin paljon, ja erityisen suurta hupia oli järjestää Alice Cooper -rock-konsertteja My Little Ponyilleni. Muistan edelleen kun ala-asteella valtaosa luokan tytöistä innostui New Kids On The Blockista, ja minä valitsin niistä jonkun satunnaisen takarivin jannun “suosikikseni” ihan vain että saisin olla rauhassa asian suhteen. Kävin toki varhaisteininä läpi karmaisevan nolon dancepop-vaiheen, mutta lopulta palasin ruotuun ja raskaamman musiikin pariin vähitellen.

Kasvaessani olin esiintynyt erilaisissa pienmusikaaleissa ja laulanut kuorossa, mutta liityin ensimmäiseen oikeaan bändiini jotakuinkin 18-vuotiaana. Sen jälkeen yhtyeitä tuli ja meni, kunnes vuonna 2006 satuin olemaan levyvierailija doom/down tempo-orkesterille nimeltä Saattue. Bändin kitaristi-säveltäjä oli jo pitkään halunnut aloittaa projektin, jonka vaikutteet tulivat Anathemalta ja Opethilta, ja siitä sai alkunsa nykyinen kokoonpanoni, Embassy of Silence. Olin vihdoin niin sanotusti “tullut kotiin” musiikillisesti, ja materiaali haastoi minut sekä sanoittajana, säveltäjänä että laulajana.

Koska tämän blogikirjoituksen ydinkysymys taitaa kuitenkin lopulta olla “Minkälaista on olla ainoa nainen metallibändissä?” voisin yrittää käsitellä asiaa joltakin kantilta. Erään poppoon naislaulaja vastasi taannoin kysmykseen jotain tyyliin “se voi olla tosi raskasta etenkin kiertueilla, olisipa yhtyeessä toinenkin nainen pitämässä minulle seuraa.” En oikein ymmärtänyt aluksi, mitä ihmettä hän tarkoitti. Kaikki tarvitsevat yksityisyyttä ja rauhoittumisaikaa silloin tällöin, siitä ei liene epäilystäkään, mutta kun minua hämmensi tämän neidin kerta kaikkinen tarve nimenomaan naisseuralle.

Olen itse viihtynyt yhtä lailla naisten ja miesten kanssa aina, kun kiinnostuksen kohteet ja huumorintaju ovat pelanneet yhteen. En voi kieltää, etteikö tietynlaisesta jätkämäisyydestä ole etua siinä, että tuntee olonsa kotoisaksi bändissä, jossa muut jäsenet ovat miehiä. Kun musiikki on kaikille se pääasia, se edesauttaa jäsenten keskinäisen kemian toimivuutta todella paljon. Tietysti ymmärrän senkin, ettei kaikkia kiinnosta alituiseen kertoa tai kuunnella tarinoita, jotka pyörivät ruumiintoimintojen ja sukuelinten ympärillä, vaikka olisikin oluenhuuruinen pitkätukkamuusikko. En koe useinkaan saavani mitenkään erityistä kohtelua sukupuoleni vuoksi – roudaan kamaa keikoille, laitan rahaa yhteisiin kuluihin ja ilmestyn bänditreeneihin siinä missä muutkin, eikä vaatteiden vaihtaminen samassa tilassa bändiläisten kanssa ole kiusallista. Minulle kettuillaan ja minä kettuilen takaisin, hölmöily ja huono läppä ovat musiikin lisäksi se liima, joka pitää bändin kasassa.


Jennifer Battenkin revittelee täböllä.
Kolikon toisena kääntöpuolena pidän lempi-inhokkitermiäni, eli niinkutsuttua “Female-fronted metallia”. Naislauluvetoisesta metallista on väkisin väännetty oma genrensä. Vaikka yhtyeillä ei olisi keskenään mitään muuta yhteistä kuin se että niiden vokalistilla sattuu olemaan sama sukupuoli, ne laitetaan yleensä huoletta FFM-lokeroon. Vaikka toinen yhtye soittaisi brutaalia death-metallia ja mikin takana riehuisi örisevä raivotar, kun taas toinen pumppu vetäisi nahkahousu-samettimekko-oopperaheviä , niin ei – sieltä se lätkä kuitenkin läiskähtää otsaan. Viimeistään näin käy markkinointivaiheessa, jos bändi ei ole varovainen. Tai ehkä jotkut orkesterit sitten häpeilemättä ratsastavat tällä ominaisuudella, en tiedä. Itseäni on aina korvennut vietävästi, jos meitä on jossain tituleerattu FFM:ksi, kun se ei todellakaan vielä kerro mitään musiikistamme. Jotenkin yleinen mielikuva naisvetoisesta metallista on a) Nightwish tai b) Within Temptation. Mitään rankempaa tai progressiivisempaa ei yleensä osata odottaa, mikä on todella suuri sääli, sillä meitä akkavokalisteja on laidasta laitaan siinä missä miehiäkin.

Keikoilla ja tapahtumissa tutustuu paljon muihin kokoonpanoihin, ja vaikka tuntuu että bändejä perustetaan joka puolella hirvittävää tahtia, niin taidan tuntea vain kourallisen naisia metalliorkestereiden keulakuvina tai muina jäseninä. Sitten kuitenkin Tuskassa ja Finnish Metal Expossa ämmiä ja jässiköitä köpittelee vastaan yleisön jäseninä jotakuinkin yhtä paljon. Elävätkö ennakkoluulot edelleen kanssasiskoissa ja -veljissä niin vahvoina, että ne estävät naismuusikoita hakeutumaan kitararäimeen ja mahtipontisuuden äärelle? Vaikka en henkilökohtaisesti aiemmin mainitsemani kollegani tavoin (kärjistäen) valikoi seuraani sukupuolikeskeisesti, toivoisin silti, että naiset rohkeammin uskaltautuisivat tälle edelleen kovin miehiselle saarekkeelle rikkomaan tabuja ja harhakuvitelmia. Olemme jo osa metalliskeneä muinakin kuin bändäreinä ja faneina – siitä vaan kitaran/basson/mikin varteen tahi rumpujen/synan/rokkaavan didgeridoon ääreen ja toimeksi! (Lahjattomuuden tunnetusti voi peittää oikealla asenteella.)

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Mutta kun sillä on ne tissitkin...


Kuva: innovate360
( http://www.flickr.com/photos/innovate360/ )
Naisten asema työelämässä leimahtaa aina tasaisin ajoin uutisotsikoihin. Viimeisin isompi keskustelu alkoi, kun kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhimäki kannatti lain säätelemiä sukupuolikiintiöitä listautuneiden yritysten hallituksiin. Sinällään meillä Suomessa asia on jo hienosti hoidossa ilman lain määrittelemää pakkoa. Asia on tiivistetty hyvin Leena Linnainmaan kolumnissa enkä siksi käy sitä sen tarkemmin tässä läpi. Heti alkuun huomioisin, että kysymys on sukupuolikiintiöstä, ei ”naiskiintiöstä”. Se tarkoittaa, että hallituksessa on oltava kumpaakin sukupuolta edustettuna, ei mistään ”tehdään kaikista hallituksista naisvaltaisia ja sitten asiat ovat hyvin”-kiintiöstä.

Keskustelun leimahtaessa kiintiöitä vastustavilla tuntuu olevan kaksi pääargumenttia:
   
      1. Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta.
      2. Jokainen on oman onnensa seppä, eivätkä kiintiöt kuulu vapaaseen markkinatalouteen.

 ”Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta”. Kyseinen argumentti lähtee ajatuksesta että on olemassa jokin objektiivinen paras, joka voidaan valita. Näinhän asia ei ole. Työpaikkaan/johtoon/hallitukseen ei valita ”parasta” vaan sopivin. Ja kuka sitten on sopivin? Riippuu paljolti siitä mitä painotetaan valinnassa. Tätä varten on kehitetty monenlaisia työkaluja, joilla voidaan etsiä se työryhmää parhaiten täydentävä henkilö. Itselleni ylemmän AMK-tutkinnon suorittajana tehtiin Thomas-analyysi oppimismielessä. Analyysi on kehitetty tutkimaan ihmisen työminän ja minäkuvan välisiä eroja ja hahmottamaan miten henkilö käyttäytyy paineen alla. Tarkoitus on, että työtiimeihin saadaan erilaisia ihmisiä oikeassa suhteessa tasapainottamaan toisiaan ja siten pääsemään parempaan lopputulokseen. Thomas-analyysi on siis vain yksi monista työkaluista.

Kuitenkin aina loppujen lopuksi työntekijän valitsee ihminen. Ja hän valitsee sen ihmisen, jonka kokee sopivimmaksi työtehtävään. Tässä onkin 1. argumentin heikoin linkki. Jos työntekijän valitsisi tietokone, voitaisiin mahdollisesti päästä jonkinlaiseen laskennalliseen parhauteen. Kun päätöksen tekee ihminen, törmätään siihen tosiasiaan että ihminen ei kykene tekemään päätöksiä puhtaalla logiikalla ja ”järjellä”. Haluamme kovasti uskoa että asia on toisin. Meillä on uskonnollisfilosofisia koulukuntia, jotka pyrkivät todistamaan asian olevan niin, mutta kun tullaan faktojen luo, paljastuu ikävä tosiasia. Meillä on esihistorialliset aivot ja ne käyttävät ihan omaa logiikkaansa, pyrkien ensisijaisesti pitämään meidät hengissä.

Uskon että koska aivomme pyrkivät pitämään meidät elossa, on kaikki uusi ja meille vieras automaattisesti ikävää ja kielteistä. Tästä on toki poikkeuksia. Yritysmaailmassa heitä kutsutaan nopeiksi adaptoijiksi, joita yritetään löytää ja houkutella mukaan aina, kun jokin uusi ja mullistava asia tuodaan kaupallisuuden piiriin. He ovat innokkaita kokeilemaan ja heiltä puuttuu ihmisille tyypillinen muutosvastarinta. Mutta lajina, hengissä selviytymisemme kannalta, on hyvä että he ovat vähemmistössä. Emme olisi päässeet savannin aroilta kovin kauas, mikäli maistelisimme kaikkea jännää vastaan tulevaa, toivottaisimme vieraat eläimet ja lajit iloisesti illallispöytäämme ja kokeilisimme ennen monsuunikautta täysin uutta asumismuotoa. Toisaalta olemme myös aina tarvinneet näitä "uutta kokeilevia" -ihmisiä. Hädän hetkellä, kun tuttu elämäntapa on romuttumassa, on pakko löytää uusia keinoja selviytyä.

Kuva: Victor1558
(http://www.flickr.com/photos/76029035@N02/)
Ne jotka tässä kohtaa edelleen mutisevat logiikasta ja järjestä itsensä johtamisessa, haastan pieneen kokeeseen. Seuraavan viikon ajan kaupassa käydessäsi et saa valita yhtään tuttua merkkiä koriisi. Suomessa elintarvikeala on niin valvottu, ettei ole mitään järkiperusteista syytä olla kokeilematta viikon verran jotain "uutta" tuotetta. Ne ovat varmasti yhtä turvallisia ja sisältävät samat ravintoaineet, kuin tututkin merkit. Arvaan että kauppaan päästyäsi ajatus alkaa tuntua typerältä ja keksit vähintään sata järkevää syytä jättää koe kesken. Pulssisi saattaa hieman kohota ja ehkäpä jopa hikoilet. Kuitenkin kyse on niin mitättömästä asiasta kuin mitä syöt seuraavan viikon ajan. Entä jos sinun pitää valita yritykseesi uusi johtotason työntekijä?

Miten tämä liittyy sukupuolikiintiöihin? Palatakseni vastustajien argumenttiin 1, sopivimman henkilön valitseminen kohtaa aina valitsijan oman mukavuusalueen. Jos työpaikka on aina ollut miesvaltainen, nainen edustaa työntekijänä tuntematonta elementtiä. Freudin termiä käyttääkseni ID kirkuu kauhusta jossain taka-alalla kun työntekijää valitseva henkilö yrittää järkiperustein selittää itselleen miksi mies on hakijana kuitenkin sopivampi työpaikalle kuin nainen. Sama tilanne toki koskee, mikäli hakija on maahanmuuttaja, ”erilaisen” näköinen tai muuten vaan valitsijan mielestä outo. Kuitenkin tänä päivänä liikutaan postmodernissa yritysmaailmassa, jossa pyritään jatkuvaan uudistumiseen ja luovaan talouteen. Eikö silloin tärkeintä olisikin uskaltaa rikkoa vanhoja käytäntöjä ja ottaa se uusi ja outo näkökulma mukaan myös johtotasolle? Hypätä sinne Siniselle merelle muutenkin kuin strategiaselvityksissä?

Koska ihmisinä pyrimme stabiliuuteen ja tuttuuteen, niin päästäänkin siihen että pakko on aina siivittänyt läpimurtojamme kehityksessä. Kilpailu ruuasta pakotti tulemaan puusta alas, luonnonkatastrofit ja populaation lisääntyminen levittäytymään laajemmalle sekä tottumaan uusiin oloihin jne. Nykyään täällä länsimaisessa lintukodossa luonnon sanelemia pakkoja on kovin vähän. Olemme aikoja sitten päässeet tilaan jossa enemmistön ihmisistä ei tarvitse käyttää suunnattomia määriä energiaa perustarpeiden tyydyttämiseen. On ollut mahdollista siirtää tuo energia aineettomaan hyötykäyttöön. Ihmisen jatkuvan kehittymisen tähän pisteeseen on mahdollistanut oman älykkyyden kasvattaminen ulkoisin verkostoin, joita edustaa ensin puhuttu kieli, sitten kirjoittamaan oppiminen ja nyt olemmekin jo ubiikkiyhteiskunnassa. Ryhmässä me olemme älykkäämpiä, vaikka suomalainen sanonta ja omat kokemuksemme monesti muuhun viittaavatkin. Me voimme muuttaa hienot ajatukset pakoksi eli laiksi ja säännöksiksi. Kauniit ajatukset kun on vaikea saada mukavuudenhalun ja tiedostamattomien vastustuksiemme takia muuten käytäntöön. Laki on aina yhteisön sopimus pelisäännöistä ja pelisäännöt muokataan sopimaan meihin ja meidän aikaamme. Eivätkä pelisäännöt koskaan ole pelkästään hauskoja, muutenhan niitä ei edes tarvitsisi kirjoittaa ylös.

Ja mitä tulee argumenttiin 2. Me emme ole ”tabula rasa” syntyessämme, emmekä elä tyhjiössä. Emme siis pysty yksin vaikuttamaan elämämme kulkuun vaan olemme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa aina ja kaikkialla, myös silloin kun päätämme erakoitua kotiin. Olemme yhteisöjen jäseniä ja sellaisina yhteisön vaikutuksen alaisia. Me emme synny maailmaan tasa-arvoisina, mutta yhteiskunnan (eli meidän) tulee pyrkiä siihen että saamme mahdollisimman tasa-arvoisen kohtelun. Tosin itse pyrkisin pois tasapäistävästä tasa-arvosta, jossa kaikkia kohdellaan täysin saman lailla ja pyrkisin tasa-arvoon, jossa jokaista kohdellaan niin että hänellä on parhaat mahdollisuudet menestyä.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Smarta tjejer läser fluff - Nörttityttö lukee hömppää

Ann-Catrin Sundelin

Fluff, skräp, porr för kvinnor, tantsnusk, chick lit, vaginal fantasi... kärt barn har många skällsord. Jag gillar berättelser med lyckliga slut. Berättelser där romansen mellan huvudpersonerna är en del av det som driver storyn, kanske t.o.m. är poängen med hela boken. Jag säger med stolthet att jag gillar läsa kärleksromaner, även om jag får känna förakt för detta.

Jag skulle påstå att största delen av alla de som någonsin läst en bok fiktion har läst en bok med en romantisk tråd. Alla har kanske inte uppfattat boken som en romantisk berättelse, men där är den, den lilla tråden i boken som innefattar sex och kärlek. Hur skulle världen månne se ut utan Romeo och Julia, eller Stolthet och fördom, två klassiker med romansen i mitten. Vad vore en deckare vara utan en jungfru i nöd, och en hjälte att rädda henne? Men för att klassas som kärleksroman, ska den romantiska och erotiska kärleken mellan huvudpersonerna vara det centrala i handlingen, och parets lyckliga slut vara intrigens klimax.

Lite historia. Det finns exempel på romantiska böcker som sålts främst till kvinnor sedan renässansen, och kärleksromanen som genre uppkom i västvärlden på 1500- och 1600-talen. Redan på 1600-talet ansågs kvinnor omoraliska och löjliga för att de läste böcker där romansen mellan huvudkaraktärerna var drivkraften i berättelsen. På 1800-talet utvecklades genren lite mera, med systrarna Brontë och Jane Austen. Men den moderna romantiska romanen anses ha fötts 1972 med Kathleen E. Woodiwiss och boken The Flame and the Flower. Efter detta har romanerna följt ett mönster (Flicka möter pojke, saker händer, pojken får tillbaka flickan, lyckligt slut) men genren har även utvecklats. Numera ser du sällan böcker där hjältinnan blir påtvingad förförelse, eller blir våldtagen av hjälten. Detta var kännetecknet för många romantiska böcker på 70- och 80-talen, den äldre skolan, där sex var förbjudet, men bestraffande kyssar, beskrivande prosa och våldtäkt var vanliga. Numera är inte hjältarna lika brutala, även om de ofta lyckas vara lika alpha, och hjältinnorna har lärt sig säga ifrån.

Kärleksromaner finns för många olika smaker. Det finns inkonsekventiellt fluff, men även komplexa nyanserade berättelser. Värst är det att det finns böcker man håller i handen och funderar "Hur i helsike betala jag för den här skiten?". Det finns böcker med färgsprakande urusel prosa, men även böcker med sådant underbart språk att man bara överraskas att någon kan skriva så vackert. Det finns hjältinnor man vill vara/bli, och hjältinnor du undrar varför de fortfarande är vid liv, för de är så dumma man undrar hur de överlever. Det finns känsliga hjältar, men även hjältar så brutala man skulle kalla på polisen om man någonsin skulle träffa dem i riktiga livet.

Så, vad ska man läsa om man vill bekanta sig med genren? Genren romantisk litteratur är enorm. Det finns kiosklitteratur som Harlequins, men även seriösa litterära verk. Det finns historiska romaner och nutida verk. Hjältinnan i boken kan falla för en hjälte, eller varför inte en annan hjältinna, eller två. Sen har vi inte bestämt vad berättelsen ska innefatta ännu, vill ha ett äventyr, lite spänning eller varför inte en berättelse med vampyrer, varulvar och spöken? Mycket sex eller ingen alls, alltså erotik eller kristen romans?

Jag har tyvärr inte rekommendationer från alla subgenren, eftersom jag helt enkelt inte har hunnit eller velat läsa något från alla kategorier, men jag ska göra mitt bästa att rekommendera något ni kan börja med. Genren är tyvärr mycket engelsk, det mesta jag läst är på engelska eller åtminstone skrivet av en engelskspråkig författare. Det tar länge att översätta, så största delen jag läst och kan rekommendera kommer på engelska

Nora Roberts
Min favoritförfattare överlag inom genren är Nora Roberts / JD Robb. Hon skriver nutida verk, hon skriver paranormala berättelser, och som JD Robb skriver hon spänning och deckare. Hon har skrivit över 150 böcker, av vilka många hör till serier eller trilogier. Själv gillar jag trilogin om Harpers handelsträdgår (Blå dahlia, Svart ros och Röd lilja), och de trilogier som utspelar sig på Irland (Född ur elden, Född ur kylan, Född i synd samt Solens diamanter, Pärlor från månen, Havets safirer) Jag har även läst alla 30+ st böcker i In Death serien om Eve Dallas som utges under författarnamnet JD Robb, och kan varmt rekommendera denna serie för den som har tid och ork.

Går vi till historiska kärleksromaner så rekommenderar jag författarna Elizabeth Chadwick som gillar att skriva om medeltida England och Loretta Chase var böcker utspelar sig i ett 1800-tals England. Och går vi ännu längre bak i tiden, varför inte läsa Hästarnas dal av Jean Auel.

För de som är intresserade i vampyrer och varulvar och andra övernaturliga väsen kan jag rekommendera Patricia Briggs böcker om Mercy Thompson, samt författaren Ilona Andrews serie om Kate Daniels.

Gillar du fantasy? Då kan du rikta ögonen mot Tamora Pierce. Tamora Pierce skriver ungdomslitteratur, så om sex i skriven format inte intresserar, så kan detta vara en bra startpunkt. Här är den mest romantiska serien kanske De odödliga. Det lär även finnas författare som skrivit science fiction romantik, men där har jag tyvärr inga rekommendationer.

Vill du läsa nåt mera vågat? Läs erotika. Ellora's Cave publicerar mera djärv litteratur med mycket sex, och paret är lyckligt nu, men lovar inget för framtiden. Inga lyckliga i alla sina dagar här inte. Eller varför inte testa läsa lite HBLT romaner. Två killar eller två tjejer istället för det vanliga heterosexuella paret, hot hot hot...

Vad rekommenderar du?


Ja sama suomeksi


Hömppä, tanttapornoa, chick lit, vaginal fantasy, fluff... rakkaalla lapsella on monta kutsumaniemä. Minä pidän tarinoista joilla on onnellinen loppu. Tarinoista, jossa päähenkilöiden välillä oleva kemia on tarinan keskipisteessä. Minä myönnän ylpeästi, että luen romanttista hömppää, ja pidän siitä. Kuulemma moni lukee, mutta harvempi myöntää lukeneensa.

Sanoisin, että suurin osa ihmisistä, jotka joskus ovat lukeneet fiktiota ovat samalla lukeneet romanttisen tarinan. Se ei ehkä ollut kirjan pointti, eikä keskipiste, mutta sieltä se rakkaus ja seksi silti löytyy. Miltähän maailma näyttäisi ilman Romeota ja Juliaa, tai ilman Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjaa. Ja minkälainen dekkari olisi, jos etsivällä ei olisi kaunista naista, jota pelastaa? Mutta jotta kirja hyllytettäisiin rakkausromaanejen joukkoon, on päähenkilöiden rakkaussuhde oltava tarinan keskipiste, ja parin onnellinen loppu on tarinan päätepiste.

Hieman historiaa. Romanttisisa kirjoja on kuulemma kirjoitettu ja myyty jo renessanssin aikohin, ja rakkausromaaneja löytyy länsimaiden historiasta 1500- ja 1600-luvuilta. Jo 1600-luvulla naisia haukuttiin moraalittomiksi ja typeriksi, koska he pitivät kirjoista, joissa romanssi päähenkilöiden välillä oli tarinan voima. 1800-luvulla genre kehittyi Brontë-sisarusten ja Jane Austenin myötä. Mutta moderni rakkausromaani katsotaan syntyneen vuonna 1972 Kathleen E. Woodiwissin myötä, ja ensimmäinen olisi hänen kirjansa Liekki ja kukka. Tämän jälkeen romaanit ovat seuranneet vakiintunutta mallia (Tyttö tapaa pojan, asioita tapahtuu, poika saa takaisin tytön, onnellinen loppu), mutta genre on samalla myös kehittynyt. Nykyään vain harvoin nähdään kirja, jossa sankaritar joutuu pakotetun viettelyn tai raiskauksen uhriksi. Tämä oli tyypillistä 70- ja 80-luvun rakkausromaaneissa, joissa seksi oli kiellettyä, mutta rankaisevat suudelmat, kuvaileva proosa ja raiskaukset olivat yleisiä. Nykyään sankarit eivät ole yhtä julmia, vaikka he ovat hyvinkin alfa-miehiä, ja sankarittaret ovat oppineet sanomaan vastaan.

Rakkausromaaneja on moneen eri makuun. Läytyy merkityksetöntä hömppää, mutta myös kompleksisia ja vivahteikkaita tarinoita. Pahinta on, että on kirjoja, joita pidät kädessäsi ja ajattelet: "Miten hitossa minä maksoin jotain tästä roskasta?" On kirjoja, jossa on surkeaa proosaa, ja kirjoja joiden kieli on niin kaunista, että sitä voi vain ihailla. On sankarittaria, joita ihailet ja on sankarittaria, joista ihmettelet, kuinka ihmeessä he vielä ovat elossa, niin tyhmiä, kun he ovat. On herkkiä sankareita, mutta myös sankareita, jotka ovat niin brutaaleja, että kutsuisit poliisit, jos ikinä näkisit heidät todellisessa elämässä.

Joten, mitä kannatta lukea, jos haluaa tutustua genreen? Rakkausromaaneja on valtava määrä, jokaiseen makuun. On massakirjallisuutta, esimerkkinä Harlekiinit, mutta on myös vakavaa kaunokirjallisuutta. On olemassa historiallisa romaaneja, mutta myös nykyajassa pysyvää tarinaa. Kirjan sankaritar voi rakastua sankariin, tai kahteen, tai vaikka toiseen sankarittareen. Haluatko seikkailua, jännitystä vai tarinan täynnä vampyyrejä, ihmissusia ja haamuja? Paljon seksiä tai ei lainakaan, siis erottinen tarina vai kristillinen romanssi? Ylempänä ruotsinkielisessä osiossa linkkasin suosikkikirjailijoitteni sivuille, mutta kysy niin ehkä minulla on jotain muutakin suositeltavaa. Mitäs itse suosittelisit?