keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Mutta kun sillä on ne tissitkin...


Kuva: innovate360
( http://www.flickr.com/photos/innovate360/ )
Naisten asema työelämässä leimahtaa aina tasaisin ajoin uutisotsikoihin. Viimeisin isompi keskustelu alkoi, kun kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhimäki kannatti lain säätelemiä sukupuolikiintiöitä listautuneiden yritysten hallituksiin. Sinällään meillä Suomessa asia on jo hienosti hoidossa ilman lain määrittelemää pakkoa. Asia on tiivistetty hyvin Leena Linnainmaan kolumnissa enkä siksi käy sitä sen tarkemmin tässä läpi. Heti alkuun huomioisin, että kysymys on sukupuolikiintiöstä, ei ”naiskiintiöstä”. Se tarkoittaa, että hallituksessa on oltava kumpaakin sukupuolta edustettuna, ei mistään ”tehdään kaikista hallituksista naisvaltaisia ja sitten asiat ovat hyvin”-kiintiöstä.

Keskustelun leimahtaessa kiintiöitä vastustavilla tuntuu olevan kaksi pääargumenttia:
   
      1. Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta.
      2. Jokainen on oman onnensa seppä, eivätkä kiintiöt kuulu vapaaseen markkinatalouteen.

 ”Jos ihmisiä valitaan kiintiöperusteella, ei valita parasta”. Kyseinen argumentti lähtee ajatuksesta että on olemassa jokin objektiivinen paras, joka voidaan valita. Näinhän asia ei ole. Työpaikkaan/johtoon/hallitukseen ei valita ”parasta” vaan sopivin. Ja kuka sitten on sopivin? Riippuu paljolti siitä mitä painotetaan valinnassa. Tätä varten on kehitetty monenlaisia työkaluja, joilla voidaan etsiä se työryhmää parhaiten täydentävä henkilö. Itselleni ylemmän AMK-tutkinnon suorittajana tehtiin Thomas-analyysi oppimismielessä. Analyysi on kehitetty tutkimaan ihmisen työminän ja minäkuvan välisiä eroja ja hahmottamaan miten henkilö käyttäytyy paineen alla. Tarkoitus on, että työtiimeihin saadaan erilaisia ihmisiä oikeassa suhteessa tasapainottamaan toisiaan ja siten pääsemään parempaan lopputulokseen. Thomas-analyysi on siis vain yksi monista työkaluista.

Kuitenkin aina loppujen lopuksi työntekijän valitsee ihminen. Ja hän valitsee sen ihmisen, jonka kokee sopivimmaksi työtehtävään. Tässä onkin 1. argumentin heikoin linkki. Jos työntekijän valitsisi tietokone, voitaisiin mahdollisesti päästä jonkinlaiseen laskennalliseen parhauteen. Kun päätöksen tekee ihminen, törmätään siihen tosiasiaan että ihminen ei kykene tekemään päätöksiä puhtaalla logiikalla ja ”järjellä”. Haluamme kovasti uskoa että asia on toisin. Meillä on uskonnollisfilosofisia koulukuntia, jotka pyrkivät todistamaan asian olevan niin, mutta kun tullaan faktojen luo, paljastuu ikävä tosiasia. Meillä on esihistorialliset aivot ja ne käyttävät ihan omaa logiikkaansa, pyrkien ensisijaisesti pitämään meidät hengissä.

Uskon että koska aivomme pyrkivät pitämään meidät elossa, on kaikki uusi ja meille vieras automaattisesti ikävää ja kielteistä. Tästä on toki poikkeuksia. Yritysmaailmassa heitä kutsutaan nopeiksi adaptoijiksi, joita yritetään löytää ja houkutella mukaan aina, kun jokin uusi ja mullistava asia tuodaan kaupallisuuden piiriin. He ovat innokkaita kokeilemaan ja heiltä puuttuu ihmisille tyypillinen muutosvastarinta. Mutta lajina, hengissä selviytymisemme kannalta, on hyvä että he ovat vähemmistössä. Emme olisi päässeet savannin aroilta kovin kauas, mikäli maistelisimme kaikkea jännää vastaan tulevaa, toivottaisimme vieraat eläimet ja lajit iloisesti illallispöytäämme ja kokeilisimme ennen monsuunikautta täysin uutta asumismuotoa. Toisaalta olemme myös aina tarvinneet näitä "uutta kokeilevia" -ihmisiä. Hädän hetkellä, kun tuttu elämäntapa on romuttumassa, on pakko löytää uusia keinoja selviytyä.

Kuva: Victor1558
(http://www.flickr.com/photos/76029035@N02/)
Ne jotka tässä kohtaa edelleen mutisevat logiikasta ja järjestä itsensä johtamisessa, haastan pieneen kokeeseen. Seuraavan viikon ajan kaupassa käydessäsi et saa valita yhtään tuttua merkkiä koriisi. Suomessa elintarvikeala on niin valvottu, ettei ole mitään järkiperusteista syytä olla kokeilematta viikon verran jotain "uutta" tuotetta. Ne ovat varmasti yhtä turvallisia ja sisältävät samat ravintoaineet, kuin tututkin merkit. Arvaan että kauppaan päästyäsi ajatus alkaa tuntua typerältä ja keksit vähintään sata järkevää syytä jättää koe kesken. Pulssisi saattaa hieman kohota ja ehkäpä jopa hikoilet. Kuitenkin kyse on niin mitättömästä asiasta kuin mitä syöt seuraavan viikon ajan. Entä jos sinun pitää valita yritykseesi uusi johtotason työntekijä?

Miten tämä liittyy sukupuolikiintiöihin? Palatakseni vastustajien argumenttiin 1, sopivimman henkilön valitseminen kohtaa aina valitsijan oman mukavuusalueen. Jos työpaikka on aina ollut miesvaltainen, nainen edustaa työntekijänä tuntematonta elementtiä. Freudin termiä käyttääkseni ID kirkuu kauhusta jossain taka-alalla kun työntekijää valitseva henkilö yrittää järkiperustein selittää itselleen miksi mies on hakijana kuitenkin sopivampi työpaikalle kuin nainen. Sama tilanne toki koskee, mikäli hakija on maahanmuuttaja, ”erilaisen” näköinen tai muuten vaan valitsijan mielestä outo. Kuitenkin tänä päivänä liikutaan postmodernissa yritysmaailmassa, jossa pyritään jatkuvaan uudistumiseen ja luovaan talouteen. Eikö silloin tärkeintä olisikin uskaltaa rikkoa vanhoja käytäntöjä ja ottaa se uusi ja outo näkökulma mukaan myös johtotasolle? Hypätä sinne Siniselle merelle muutenkin kuin strategiaselvityksissä?

Koska ihmisinä pyrimme stabiliuuteen ja tuttuuteen, niin päästäänkin siihen että pakko on aina siivittänyt läpimurtojamme kehityksessä. Kilpailu ruuasta pakotti tulemaan puusta alas, luonnonkatastrofit ja populaation lisääntyminen levittäytymään laajemmalle sekä tottumaan uusiin oloihin jne. Nykyään täällä länsimaisessa lintukodossa luonnon sanelemia pakkoja on kovin vähän. Olemme aikoja sitten päässeet tilaan jossa enemmistön ihmisistä ei tarvitse käyttää suunnattomia määriä energiaa perustarpeiden tyydyttämiseen. On ollut mahdollista siirtää tuo energia aineettomaan hyötykäyttöön. Ihmisen jatkuvan kehittymisen tähän pisteeseen on mahdollistanut oman älykkyyden kasvattaminen ulkoisin verkostoin, joita edustaa ensin puhuttu kieli, sitten kirjoittamaan oppiminen ja nyt olemmekin jo ubiikkiyhteiskunnassa. Ryhmässä me olemme älykkäämpiä, vaikka suomalainen sanonta ja omat kokemuksemme monesti muuhun viittaavatkin. Me voimme muuttaa hienot ajatukset pakoksi eli laiksi ja säännöksiksi. Kauniit ajatukset kun on vaikea saada mukavuudenhalun ja tiedostamattomien vastustuksiemme takia muuten käytäntöön. Laki on aina yhteisön sopimus pelisäännöistä ja pelisäännöt muokataan sopimaan meihin ja meidän aikaamme. Eivätkä pelisäännöt koskaan ole pelkästään hauskoja, muutenhan niitä ei edes tarvitsisi kirjoittaa ylös.

Ja mitä tulee argumenttiin 2. Me emme ole ”tabula rasa” syntyessämme, emmekä elä tyhjiössä. Emme siis pysty yksin vaikuttamaan elämämme kulkuun vaan olemme sosiaalisessa vuorovaikutuksessa aina ja kaikkialla, myös silloin kun päätämme erakoitua kotiin. Olemme yhteisöjen jäseniä ja sellaisina yhteisön vaikutuksen alaisia. Me emme synny maailmaan tasa-arvoisina, mutta yhteiskunnan (eli meidän) tulee pyrkiä siihen että saamme mahdollisimman tasa-arvoisen kohtelun. Tosin itse pyrkisin pois tasapäistävästä tasa-arvosta, jossa kaikkia kohdellaan täysin saman lailla ja pyrkisin tasa-arvoon, jossa jokaista kohdellaan niin että hänellä on parhaat mahdollisuudet menestyä.

5 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisintahan tässä on se, että nykyinen menetelmä ei edes takaa pätevintä, koska alitajuiset ennakkoluulot on oikeesti paljon voimakkaampia kun ihmiset uskookaan. Jenkeissä on esim klassisia muusikoita ruvettu valitsemaan siten, että valitsijat on sermin takana, josta ne ei näe muusikkoa, jonka jälkeen palkattujen sukupuolijakauma on siirtynyt jostain 20/80 suhteesta huomattavasti lähemmäs 50/50 suhdetta. Samaa on huomattu myös esim Piilaaksossa haastatteluun kutsuttavien hakemusten kanssa; kun hakijoiden profiileista on ennen valitsijalle saapumista poistettu sekä etniset että sukupuolelliset tunnistavat tekijät, on haastateltavien joukko muuttunut valkeista miehistä paljon monimuotoisemmaksi. Samaa efektiä on vastaavasti todettu myös esim sairaanhoitajien suhteen jne.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Tiina, nostit tärkeän asian framille täällä meillä Nörttitytöissäkin, toivottavasti keskustelua löytyy.

    Itse koen kerran hävinneeni työnhakutilanteessa toiselle hakijalle sukupuolen perusteella. Olimme molemmat yhtä päteviä, joten valinta tapahtui aika selkeästi "pärstäkertoimella" eli haastattelun perusteella. Ymmärrän sikäli, että valituksi tuli mies, koska työhön sisältyi paljon fyysistä rehkimistä. Toisaalta työnantaja ei testannut fyysistä jaksavuuttamme yhtään mitenkään. Hän vain oletti perushaastattelun pohjalta, että mies pärjää paremmin. Lisäksi työnantajalla ja valitulla hakijalla ehkä jotenkin vaan "synkkasi paremmin", kun molemmat olivat miehiä. ;-) Tehtävään sopivin tuli siis valittua, mutta ei välttämättä paras.

    Komppaan Ninaa myös siinä, että etnisten ja sukupuolisten tunnisteiden poistaminen hakemuksista aivan varmasti vaikuttaa työhönottotuloksiin, ja olisi hienoa, jos tällainen käytäntö yleisyisi enemmän myös Suomessa. Siinähän ei edes ole kyse positiivisesta diskriminaatiosta vaan ihan yksiselitteisesti kaikkien hakijoiden asettamisesta samalle viivalle.

    Luulen jopa, että tuolla etnisen taustan häivyttämisellä olisi vielä sukupuolen häivyttämistä suurempi merkitys. Mitä olen maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten ystävien ja tuttujen kanssa jutellut, Suomessa on hyvin vaikea saada töitä, jos sukunimi on jotain muuta kuin perinteinen suomalainen, ruotsalainen tai englantilaninen. Ihan riippumatta muista meriiteistä.

    VastaaPoista
  3. Tiinan mainitsemista pakko-olosuhteista listattakoon vielä, että maailmansodat ovat (valitettavaa kyllä) olleet luonnollisesti paras sukupuoliemansipaatioon pakottaja - yleisen teollistumisen ohella.

    Jos kolmas maailmansota syttyisi, naiset taistelisivat kaiketi tasavertaisina miesten rinnalla jo armeijassa kuin armeijassa (tähän toki vaikuttaa osaltaan myös teknologian kehitys ja sitä kautta sodan luonteen jonkinasteinen muuttuminen). Maailmansota todennäköisesti tasa-arvoistaisi miesten ja naisten asemaa entisestään. En silti toivo sotaa, vaan uskon, että kykenemme hieman hitaammin samaan kehitykseen muutenkin.

    VastaaPoista
  4. Tottahan tuossa on.. Edellisenkin sodan aikaan Naiset useammassakin maassa valmistivat ne lentokoneet, pommit ja muut mitä miehet sitten ripottelivat pitkin maita ja mantereita. Sitten kun rauhan aika tuli, piti naisten palata koteihin että miehille riitti oikeita töitä. Sotateknologian kehitys on omiaan tasoittamaan taistelukenttää, koska enemmän käytetään uutta tekniikkaa (kuten verkkohyökkäykset, elektronnen tiedustelu, robottilentokoneet) joissa ei enää ole sitä fyysisen voiman etua.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista :). Sodat on tosiaan yksi tärkeä "pakkokehityksen" askel. Jätin sen pois koska aloin eksyä sitä kautta aivan uusille poluille, siinä kun on niin monta puolta, joista yksi on naisen roolin muuttuminen, kun suurin osa miehistä on ollut rintamalla.

    Kannattaisin itsekin etnisten ja sukupuolisten tunnisteiden poistoa työnhaussa (sekä koulumaailman valintatilanteissa)sillä se auttaisi osaltaan selättämään ennakkoluulojen muuria. Itse uskon ettei USA:ssa olisi tällähetkellä tummaihoista presidenttiä ellei heillä ensin olisi rakennettu kiintiöillä "tottumisenpolkua", yliopisto-opiskelijoista lääkäreiksi, siitä tuomareiksi jne.

    Niin ja surullista on että juuri kun hehkutin yritysmaailman itsesäätelyn toimivan Suomessa, luin Helsingin Sanomien yleisön osastolta kirjoituksen, jonka mukaan hallituspaikkojen naispaikat ovat tänä vuonna taas lähteneet selkeään laskuun, kun aiemmin hommaan valitut naiset korvataan miespuolisella uutta hallitusta valittaessa. Koska kyseessä oli mielipidekirjoitus en voi olla varma faktoista, mutta jos näin on niin toivottavasti joku paneutuu syihin, että miksi näin tapahtuu.

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.