perjantai 14. syyskuuta 2012

The Spiral - enemmän kuin TV-sarja

Anna-Maija Laine
 
Maanantaina 3.9. alkoi YLE Fem -kanavalla uusi, eurooppalaisena yhteistyönä toteutettu tv-sarja The Spiral. Viisiosainen trilleri kertoo monikulttuurisesta taiteilijayhteisöstä ja heidän johtajastaan, kuuluisasta Arturosta. Taiteilijat päätyvät Arturon johdolla varastamaan kuusi kuuluisaa taideteosta kuudesta eurooppalaisesta museosta. Europol on kuitenkin Arturon ja kumppaneiden jäljillä, ja näin ollen on käsillä hyvin klassinen poliisi-rosvo -asetelma, joka saa tarinan edetessä uusia, mielenkiitoisia ulottuvuuksia.

Kansainvälisyys on tuotannossa varsin suuressa osassa, sillä siinä liikutaan sujuvasti eri puolilla Eurooppaa ja siinä esiintyy useita erimaalaisia hahmoja. Suomalaisväriä ruutuun tuovat Tommi Korpelan esittämä agentti Juha Virtanen sekä Elmer Bäckin näyttelemä suomenruotsalainen tietokonehakkeri/taiteilija Oskari. Sarjassa puhutaan myös luontevasti useita eri kieliä – aivan kuten Euroopassa oikeastikin. Tämä lämmitti ainakin allekirjoittaneen sydäntä. 

Mutta the Spiral ei ole pelkkä maanantai-illan trilleri. Se on enemmän kuin pelkkä tv-sarja, sillä se elää myös televisioruudun ulkopuolella. Sinä ja minä voimme osallistua sarjan tarinaan verkossa, kotona ja kadulla. The Spiral haastaa katsojansa olemaan enemmän kuin pelkkä katsoja.

The Spiral ei ole ensimmäinen laatuaan, mutta on siitä huolimatta varsin ainutlaatuinen. Se on kokonaisuus johon kuuluu tv-sarjan lisäksi myös verkossa ja kaduilla pelattava peli. Pelaajan tehtävä on paikantaa tarinan varastetut taideteokset, jotka liikkuvat postijärjestelmän avulla ympäri Eurooppaa. Paikantamiseen vaadittavia krediittejä voi kerätä suorittamalla peliin sisällytettyjä haasteita, jotka ovat yksinkertaisimmillaan tasohyppelypelejä ja haastavimmillaan ulkomaailmaan piilotettujen USB-tikkujen etsimistä. Pelaajat vaikuttavat myös televisiosarjan sisältöön, sillä pelin tehtävissä syntyneet taideteokset upotetaan sarjan jaksoihin. Lisäksi eniten pisteitä voittaneet pelaajat pääsevät palauttamaan tarinan varastetut taulut museoihin. 

Sarjan todentuntua lisää se, että sen ympärille on luotu aimo määrä hahmoja jotka elävät omaa elämäänsä sosiaalisissa medioissa. Näiden hahmojen esittämisestä vastaa joukko eurooppalaisia larppaajia. Heidän joukossaan on kourallinen suomalaisia. Pelaaja voi siis halutessaan myös roolipelata the Spiralin maailmaan kuuluvien hahmojen kanssa. 

The Spiral on todellisuuspeli, osallistava draama, jonka isosisko Sanningen om Marika poiki tekijöilleen Emmy -palkinnon. The Spiral ei ole aivan yhtä radikaali kuin isosiskonsa, sillä siinä missä Sanningen om Marika pyrki pitämään kiinni todellisuuspelien TINAG -säännöstä (”This is not a game”) niinkin lujasti, että se sai jotkin katsojat ja kriitikottakajaloilleen, on the Spiral avoimesti transmediaalinen fiktiosarja. Voin kuitenkin luvata, että the Spiralin fiktio vie mennessään jos siihen uskaltaa perehtyä. Tarinaan voi helposti uppoutua vaikka koko päiväksi pelaamalla, katsomalla taiteilijayhteisössä kuvattuja videoita ja roolipelaamalla tarinan hahmojen kanssa. Pelin maailmaan uppoutuessa on kuitenkin syytä olla tarkkana, sillä jokaisessa the Spiraliin liittyvässä sisällössä (video, verkkosivu, taideteos...) saattaa piillä piilotettu koodi, jonka avulla pelaaja saa kerättyä itselleen lisäkrediittejä pelaamista varten.

The Spiral on jotakin mihin jokaisen roolipeleistä, monimediaalisuudesta tai todellisuuspeleistä kiinnostuneen kannattaa tutustua. Ken tietää, onko koskaan enää luvassa mitään the Spiralin kaltaista? Tuotanto osoittaa kuitenkin olemassaolollaan että Euroopassa ollaan valmiita kokeilemaan uutta. Se, jos mikä on hatunnoston arvoinen asia.

The Spiral
Maanantaisin kello 22.00, Yle FEM



Tutustu täällä:  
http://thespiral.eu - Verkkopeli
The Warehouse's Artist Community - Taiteilijayhteisön Facebook -yhteisö
http://www.thespiraltheseries.com/ - Off-game tietoa sarjasta
https://www.facebook.com/groups/spiralrpg/ - Off-game tietoa roolipelaamisesta Facebookissa

2 kommenttia:

  1. Tarkennus, Sanningen om Marikassa Company P sai Emmyn yhdessä Ruotsin television kanssa ja Company P:ssä on osana myös suomalainen Mike Pohjola :)

    http://en.wikipedia.org/wiki/The_company_P

    VastaaPoista
  2. Riffi: Juurikin näin! Kiitos tarkennuksesta. Muistan kuulleeni Sanningen om Marikasta ensimmäisen kerran Ropeconissa juurikin Mike Pohjolan luennossa.

    -Maija

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.