keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Eksegetiikka nörttitytön ammattialana



Olen sekä nörttityttö että teologian tohtori, jonka erityisalana on eksegetiikka. Koska yleisö pyysi (tai ei ainakaan vastustellut :)), ajattelin kirjoittaa "omasta" tieteenalastani. Tämä kirjoitus kuuluu samalla osana sarjaan, jossa on tarkoistus esitellä nörttityttöjen ammatteja ja työaloja. Olen aiemmin pitkään toiminut eksegetiikan tutkijana; tutkijuus alasta riippumatta tuntuu olevan it-alan ohella varsin yleinen "nörttiammatti", sillä hyvin monet roolipelaajanörttikaverini ovat tai ovat olleet tutkijoita ja/tai jatko-opiskelijoita jollakin alalla.

Eksegetiikka tieteenalana tarkoittaa Raamatun tekstien tulkintaa. Käytännössä tutkimuskohteina eivät kuitenkaan ole vain Raamatun tekstit, vaan myös Raamatun syntyajan historia ja kulttuuri laajemminkin, Raamatun ulkopuoliset varhaiset juutalaiset ja kristilliset tekstit (esim. Qumranin tekstit ja Nag Hammadin tekstit) ja Raamatun tulkintaperinne nykyaikaan asti. Esimerkiksi Niko Huttunen on tutkinut sitä, miten Raamattua on käytetty Suomen vuoden 1918 tapahtumien selittämisessä.

Eksegetiikan menetelmät


Kreikankielistä tekstiä Cidex Sinaiticus
-nimisessä varhaisessa Raamatun
käsikirjoituksessa. Kuvan lähde
http://codexsinaiticus.org/
Eksegetiikassa Raamatun tekstejä lähestytään ihan samalla tavalla kuin muitakin antiikin lähteitä, olettamatta niiden sisältämiä tietoja oikeiksi (tai toisaalta myöskään vääriksi :)) automaattisesti, ja käytetyt tutkimusmenetelmätkin ovat samat kuin muiden historiallisten tekstien kohdalla; alla on esitelty lyhyesti joitakin menetelmiä. Tekstejä luetaan ensisijaisesti aina alkukielellä, joten eksegetiikan opintoihin kuuluu myös ns. kuolleiden kielten opiskelua. Vanha testamentti on kirjoitettu suurimmaksi osaksi hepreaksi (uusimmat osat arameaksi), Uusi testamentti taas on kirjoitettu kreikaksi.

Tekstikritiikki on menetelmä jota käytetään alkuperäisen tekstimuodon selvittämiseen. Yhtäkään alkuperäistä käsikirjoitusta Raamatun teksteistä ei ole säilynyt, vaan - kuten muutkin antiikin tekstit, esimerkiksi Platonin teokset - tekstit ovat säilyneet vain kopion kopioina. Kopioijat ovat tehneet virheitä ja joskus myös tahallisia lisäyksiä (esimerkiksi muuttaneet vaikkapa Luukkaan evankeliumin sanamuotoa jotta sanamuoto olisi sama kuin Matteuksen evankeliumissa). Tekstikritiikissä vertaillaan olemassaolevia käsikirjoituksia ja metsästetään alkuperäistä sanamuotoa. Vanhemmat käsikirjoitukset ovat aina "parempia" kuin uudemmat, sillä virheet ovat kertautuneet kopioidessa. Samoin käytetään monikertaisen todistuksen kriteeriä: mitä useammassa käsikirjoituksessa variantti esiintyy, sitä todennäköisemmin se on alkuperäinen. Myös sisällöllisiä kriteereitä käytetään. "Oudot", shokeeraavat sanavalinnat, joita myöhemmin on yritetty pehmentää, tulkita kuvaannollisemmin tms. ovat todennäköisemmin alkuperäisiä. Alkuperäisen lukuperän tulee myös olla sellainen, joka uskottavasti selvittää myöhemmät poikkeavat lukutavat.

Kirjallisuuskritiikki on menetelmä, jossa luetaan tekstejä laajempina kokonaisuuksina ja selvitetään niiden rakennetta. Kirjallisuuskritiikissä etsitään Raamatun kirjojen sisältä esimerkiksi toistoa ja ristiriitoja tai äkillisiä siirtymiä aiheesta toiseen, ja niiden perusteella voidaan päätellä kirjan materiaalin olevan alunperin useammasta eri lähteestä. Vanhan testamentin alkupuolella on paljon tällaista ainesta; esimerkiksi 1. Mooseksen kirjassa kerrotaan kolme kertaa sama tarina sisaruksina esiintyvästä pariskunnasta, jonka naispuoliseen osapuoleen vieraan maan hallitsija ihastuu (12:10-20; 20:1-18; 26:1-16). Kertomus on selvästi kiertänyt suullisena traditiona ja tullut muistiinmerkityksi kolmena eri versiona; eri lähteet on sitten yhdistetty kirjaksi, joka nykyään tunnetaan 1. Mooseksen kirjana.

Psalmien kirjan hepreankielistä tekstiä. Tässä näkyvät myös
kirjainten alla lukemista helpottavat vokaalimerkit (pisteet ja
viivat), joita alkuperäisissä käsikirjoituksissa ei ollut. Kuvan
lähde: http://readingacts.wordpress.com 
Redaktiokritiikkiä on käytetty etenkin evankeliumien tutkimuksessa. Tutkimuksessa tavallisin käsitys neljän Uuden testamentin evankeliumin synnystä on se, että Markuksen evankeliumi on kirjoitettu ensin, vuoden 70 jKr. paikkeilla. Luukkaan ja Matteuksen evankeliumit ovat syntyneet 80- tai 90-luvulla, ja ne ovat käyttäneet lähteenään Markusta sekä nimellä Q-kutsuttua hypoteettista Jeesuksen opetuksia sisältänyttä lähdettä. Näillä kolmella evankeliumilla on paljon yhteistä, ja niitä kutsutaan synoptisiksi evankeliumeiksi (kreikan sanasta syn-optis, yhdessä näkeminen). Johanneksen evankeliumi on nuorin, vuoden 100 paikkeilla syntynyt, ja sen suhde muihin evankeliumeihin on edelleen epäselvä. Redaktiokritiikillä tarkoitetaan esimerkiksi synoptisten evankeliumien vertailua: kun Matteus ja Luukas muuttavat Markuksen tekstiä, tai käyttävät yhteistä Q-lähdettä eri tavoin, tästä voi tehdä päätelmiä evankeliumien kirjoittajien teologisista korostuksista. Esimerkiksi Matteus jättää pois tai "pehmentää" monia Markuksen evankeliumin kohtia, joissa Jeesuksen opetuslapset esitetään ymmärtämättöminä tai vallanhimoisina. Oppilaita, etenkin Pietaria, suuresti ihaileva Matteus (vrt. Matt. 16:18-19) ei ole halunnut esittää oppilaita niin negatiivisessa valossa. Markukselle taas opetuslasten typeryys ei ole ollut ongelma - päinvastoin, Markuksen evankeliumissa kaikki Jeesuksen kohtaavat ihmiset ovat "ihmeissään" tai "hämmentyneitä". Markuksen teologiaan on ilmeisesti vahvasti kuulunut ajatus siitä, että Jeesuksen elämä ja sanoma voidaan ymmärtää vasta hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen, ja niiden kautta.

Sosiaalitieteiden menetelmiä sekä sosiaalihistoriaa on käytetty hyväksi Raamatun tutkimuksessa jatkuvasti enemmän. Tekstejä on esimerkiksi tutkittu sosiologian ja sosiaalipsykologian näkökulmista niin, että tekstin kuvaamien tapahtumien historiallisuuden sijaan on keskitytty siihen, miten tekstissä rakennetaan tietyn kristillisen yhteisön identiteettiä ja vedetään rajoja muihin, ei vain juutalaisiin ja pakanoihin, vaan myös eri tavalla ajatteleviin muihin kristillisiin ryhmiin. Antiikin sosiaalihistoriaa on samoin hyödynnetty paljon uudemmassa tutkimuksessa; esimerkiksi naisia, lapsia, orjia, talousasioita jne. kuvaavia Raamatun kohtia on saatu syvällisemmin taustoitettua tutkimalla sitä, miten ympäröivissä yhteiskunnissa on suhtauduttu naisiin, lapsiin, orjiin ja niin edelleen.

Apostoli Junia. Feministinen
eksegetiikka on pyrkinyt
kiinnittämään huomiota alkukirkon
unohdettuihin vaikuttajanaisiin,
kuten Paavalin apostoliksi kutsu-
maan Juniaan sekä Paavalin toiseen
työtoveriin, diakoni Foibeen. Kuvan
lähde http://www.stjuniashouse.com
Feministinen kritiikki on yksi nykyisiä ideologiakriittisiä menetelmiä, jossa pyritään kriittisesti analysoimaan Raamatun tekstejä ja paljastamaan niissä ja niiden takana olevia patriarkaalisia ja muita valtarakenteita. Vastaavia lähestymistapoja on tehty myös muista näkökulmista, esimerkiksi postkolonialisesta näkökulmasta, jossa käsitellään Raamatun tekstien vaikutusta kolonialismiin ja eri kansanryhmien sortamiseen. Feministisessä tutkimuksessa on myös kiinnitetty huomiota naisten asemaan Raamatun tekstissä ja siihen, että naisilla on ollut varhaisessa Jeesus-liikkeessä huomattavasti keskeisempi rooli kuin joskus on haluttu nähdä. Naiset ovat esimerkiksi opettaneet seurakunnissa, ja naisten opetuskiellot ovat vasta myöhempää kerrostumaa teksteissä (esim. 1. Korinttilaiskirjeessä kohdassa 11:5-6 naisia kehotetaan peittämään päänsä profetoidessaan eli puhuessaan seurakunnan kokouksessa; saman kirjeen kohtaan 14:33-34 on ilmeisesti myöhemmin lisätty, että naiset eivät saisi lainkaan puhua). Paavali mm. kutsuu Junia-nimistä naista apostoliksi (Room. 16:7), ja nimenomaan naiset ovat ensimmäisiä, jotka vievät sanaa Jeesuksen ylösnousemuksesta (Luuk. 24:1-12).

Tämä ei ole tietenkään koko totuus eksegetiikan menetelmistä. Itse asiassa yksi tavallisimpia menetelmiä on yksinkertainen tekstien vertailu; Raamatun tekstejä vertaillaan paitsi keskenään (vrt. redaktiokritiikki yllä), myös muiden antiikin lähteiden kanssa. Esimerkiksi Vanhan testamentin historiallisten kirjojen antamaa kuvaa alueen historiasta verrataan muista säilyneistä lähteistä (esim. assyrialaiset ja egyptiläiset tekstit) saatuihin tietoihin. Myös aatehistoriallista vertailua tehdään, esimerkiksi Paavalin opetuksia on verrattu stoalaisfilosofien teksteihin. Lisäksi on tutkittu mm. tekstien tyylilajeja muotohistorian ja genreanalyysin keinoin, tekstien retorisia tyylikeinoja käyttäen retorista analyysiä sekä tekstien tulkinta- ja vaikutushistoriaa vertailemalla Raamatun tekstejä niitä tulkitseviin teksteihin.

Esimerkki: mitä todella tiedämme Jeesuksesta?



Alla käyn läpi hyvin tiiviisti sitä, mitä tietoa näitä ja muita eksegeettisiä menetelmiä on saatu historian Jeesuksesta. Aluksi pitänee todeta, että vaikka aina välillä julkaistuissa "kohukirjoissa" Jeesuksen epällään olevan kokonaan keksitty henkilö, hänen olemassaoloaan useimmat tutkijat pitävät kuitenkin varsin vankasti perusteltuna; Jeesuksesta on mainintoja (joskin lyhyitä) myös ei-kristillisissä lähteissä. Tärkeimmät Jeesukseen viittaavat ensimmäisellä tai toisen vuosisadan alussa kirjoitetut ei-kristilliset lähteet ovat roomalaisen Tacituksen Annaalit (15:44) ja juutalaisen historioitsija Josefuksen Juutalaisten historia (kirjat 18 ja 20). He pitivät kiistattomasti Jeesusta historiallisena henkilönä, mutta yksityiskohtia heidän kuvauksistaan selviää vain rajallisesti. Heidän antamistaan tiedoistaan selviää lähinnä, että Jeesus tunnettiin nimellä Jeesus Kristus, hänet ristiinnaulittiin Pilatuksen päätöksellä tämän ollessa Juudean prokuraattorina ja että Jeesuksella oli Jaakob-niminen veli, josta Josefus kertoo vielä jonkin verran lisää lisää. Raamatun ulkopuolisista kristillisistä lähteistä varhaisin Jeesuksesta kertova on Tuomaan evankeliumi, jonka ajoituksesta on tosin esitetty varsin vaihtelevia arvioita.

Alla esitetty pyrkii olemaan konsensusta ja synteesiä eksegetiikan ja lähialueiden (uskontohistoria, antiikin historia ym.) tutkijoiden mielipiteistä. Toki jokaisesta yksittäisestä kohdasta on löydettävissä varmasti joku eri mieltä oleva.

Jeesus? Tutkijaryhmän näkemys siitä, miltä Jeesus
olisi voinut näyttää, jos hän olisi ulkonäöltään ollut
tyypillinen ensimmäisen vuosisadan palestiinalainen
mies. Kuvan lähde ja itse juttu:
http://www.popularmechanics.com/
science/health/forensics/1282186
Syntymä: Jeesuksen syntymää käsittelen tarkemmin erillisessä joulukertomuksia koskevassa kirjoituksessa lähempänä joulua. Todettakoon tässä vain, että Jeesuksen syntymään Betlehemissä useimmat tutkijat suhtautuvat skeptisesti; todennäköisempää on, että Jeesus syntyi hänen kotikaupungikseen mainitussa Nasaretissa. Vaikka tutkijat pitävät monia muita joulukertomusten yksityiskohtia epähistoriallisina, Jeesuksen katsotaan kuitenkin syntyneen Herodes Suuren hallitsijakaudella, n. 7-4 eKr. (Herodes kuoli vuonna 4 eKr.).

Vanhemmat ja perhe: Markuksen evankeliumi ei mainitse Jeesuksen isää lainkaan, vaan puhuu Jeesuksesta Marian poikana (Mark. 6:4). Matteus ja Luukas puhuvat Jeesuksen (kasvatti)isästä, Joosefista, mutta tämä mainitaan vain lapsuuskertomusten yhteydessä. Todennäköistä on, että Jeesuksen isä on jo kuollut Jeesuksen toiminnan aikaan. Jeesuksella mainitaan olevan neljä veljeä ja useita sisaria. Veljistä monet olivat Jeesuksen kuoleman jälkeen aktiivisia alkuseurakunnassa (Apt. 1:14, 1. Kor. 9:5), vaikka he Jeesuksen elinaikana mahdollisesti suhtautuivatkin tämän saarnaus- ja parannustoimintaan skeptisesti (Mark. 3:20-21). Kuten edellä on mainittu, Jeesuksen veljen Jaakobin mainitsee myös juutalainen historioitsija Josefus (Juutalaisten historia 20:9), joka kertoo tämän joutuneen juutalaisten neuvoston eteen syytettynä lain rikkomisesta; Jaakob tuomitaan kivitettäväksi, mutta Josefuksen kuvauksesta jää auki, pannaanko tuomio täytäntöön.

Siviilisääty: Tämän vuoden aikana Jeesuksen vaimon mainitseva papyrus on herättänyt keskustelua ja Jeesuksen mahdollinen naimisissaolo on jälleen nostettu esiin. Papyrusta ovat kuitenkin monet pitäneet väärennöksenä, ja vaikka se olisi aitokin, kyseessä olisi 300 tai 400 vuotta Jeesuksen ajan jälkeen kirjoitettu teksti, jonka arvo historiallisen Jeesuksen aviosäädyn selvittämisessä on olematon. Jeesuksen ei Uuden testamentin teksteissä mainita olleeen naimisissa. Avioituminen oli tuohon aikaan juutalaisuudessa normi, mutta joitakin poikkeuksiakin oli; esimerkiksi uskonnolliset ja askeettisesti elävät erakot. Josefus kuvaa tiukasti lakia noudattavia essealaisia, jotka eivät menneet naimisiin (Juutalaissota 2:8). Myös esimerkiksi Johannes Kastaja autiomaassa elävänä askeettina oli todennäköisesti naimaton. Paavalikaan ei ilmeisesti ollut naimisissa (1. Kor. 7:8-9), vaikka hän ei elänytkään erakkona, joten täysin tavatonta se ei selvästikään ollut. On toki periaatteessa mahdollista, että Jeesuksella (ja Paavalilla) on ollut vaimo, joka on kuollut nuorena, ennen puolisonsa uskonnollisen toiminnan alkua. 

Kaste: Sitä, että Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen, pidetään lähes varmana. Se, että Jeesus olisi ottanut kasteen itseään "alempiarvoiselta" Johannekselta, on ollut evankeliumien kirjoittajille kiusallinen asia, jota on yritetty paljon ja hieman kömpelösti selitellä (Matt. 3:14-15), ja on siksi hyvin epätodennäköistä, että tällainen asia olisi keksitty. Johannes Kastajaa on ollut historiallinen henkilö, ja Josefus mainitsee myös hänet ja hänen kuolemansa Herodeksen käsissä Juutalaisten historiassaan (18:5).

Teot: Varhaisin evankeliumi, Markuksen evankeliumi, sisältää verrattain vähän Jeesuksen opetusta ja keskittyy enemmän tämän ihmetekoihin. Onkin varsin varmaa, että ainakin parannusihmeet kuuluivat olennaisena osana Jeesuksen toimintaan. Siihen, mistä näissä ihmeissä oli kyse, tiede ei voi ottaa kantaa varsinkaan 2000 vuotta myöhemmin, mutta erilaisia ihmeparantumiskokemuksia kiertelevien parantajien toiminnan seurauksena tunnetaan antiikin ajalta paljon muitakin.

Puheet: Kaikki Uudessa testamentissa Jeesuksen suuhun laitettu ei ole todellisen historian Jeesuksen sanomaa, vaan osa on myöhempää varhaiskristillistä traditiota. Tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, mitä Jeesus todella sanoi ja mitä ei, mutta yleisesti ottaen synoptisissa evankeliumeissa todennäköisesti autenttista Jeesuksen puhetta on suhteellisen paljon,  myöhäisemmässä Johanneksen evankeliumissa taas hyvin vähän. 1980- ja 1990-luvuilla toiminut Jeesus-seminaari loi synteesiä Jeesuksen sanojen tutkimuksesta; tutkijat äänestivät, oliko tietty jae todella Jeesuksen sanomaa, ja Jeesus-seminaari julkaisi kirjan, jossa Jeesuksen sanat oli printattu eri väreillä sen mukaan, kuinka todennäköisesti kyseessä oli aito Jeesuksen lausuma. Äänestysten perusteella todennäköisimpiä Jeesuksen lausumia ovat kehotus toisen posken kääntämiseen (Matt. 5:39 ja Luuk. 6:29), kehotus antaa viittakin sille, joka vie paidan (Matt. 5:40 ja Luuk. 6:29), köyhien siunaaminen (Luuk. 6:20) ja kehotus vihollisten rakastamiseen (Matt. 5:44, Luuk. 6:27). Usein synoptisissa evankeliumeissa Jeesuksen puheeseen kuuluu "kova historiallinen ydin", todennäköisesti historiallisen Jeesuksen lausuma opetus, ja sen ympärille on kerääntynyt sitä selittämää ja täydentävää traditiota. Jeesuksen sanoja on tallennettu myös Raamatun ulkopuoliseen, mahdollisesti varsin varhaiseen Tuomaan evankeliumiin, joka koostuu kokonaan Jeesuksen puheista.

Roomalainen prokuraattori Pontius Pilatus. Vaikka
kristillisissä lähteissä Pilatus kuvataan sympaat-
tisena miehenä, joka ei olisi halunnut tuomita
Jeesusta, hän oli monien muiden lähteiden mukaan
häikäilemätön ja jopa julma maaherra, joka tuomitsi
kuolemaan ja muuten antoi surmata lukuisia 

juutalaisia. Kuvan lähde:
http://frmarkdwhite.wordpress.com/
Seuraajat: Useimmat tutkijat ajattelevat, että Jeesus todella valitsi kaksitoista (mies)oppilasta, nimenomaan kaksitoista ja nimenomaan miehiä, koska näiden oli tarkoitus edustaa Israelin kahtatoista heimoa. Jeesuksella oli kuitenkin paljon muitakin seuraajia, sekä miehiä että naisia. Näihin kuuluivat mm. hänen omista perheenjäsenistään hänen äitinsä ja veljensä (Apt. 1:44) ja lukuisia muita naisia, joista osa oli häntä rahallisestikin avustaneita varakkaita naisia (Luuk. 8:1-3). Jossain Raamatun kohdissa puhutaan myös laajemmasta 70 tai 72 oppilaan joukosta (esim. Luuk. 10:1).

Kuolema: Sitä, että Jeesus kuoli ristiinnaulittuna Pontius Pilatuksen ollessa maaherrana, pidetään varsin varmana faktana; se on Jeesuksen elämän kaikkein laajimmin dokumentoitu tapahtuma. Se mainitaan niin Josefuksen kuvauksessa Jeesuksesta (Juutalaisten historia 18:3) kuin Tacituksen Annaaleissa (15:44). Uuden testamentin kertomuksissa Jeesuksen tuomiosta on kuitenkin epäselvyyksiä. Huomiotaherättävää on etenkin se, että Jeesuksen kuolema pyritään esittämään mahdollisimman pitkälle juutalaisten uskonnollisten johtomiesten syyksi, vaikka näillä ei ollut oikeuksia tuomita ketään kuolemaan, ja roomalaiset esitetään evankeliumeissa tuomion vastahakoisina täytäntöönpanijoina (esim. Luuk. 23:4-5, 23:47, Joh. 18:38-40). Taustalla on toisaalta halu esittää kristinusko Rooman valtakunnan kannalta "harmittomana", toisaalta halu mustamaalata juutalaisia (ks. etenkin Matt. 27:16-25, jolla on oikeutettu juutalaisvainoja), kun kristinusko oli juuri luomassa omaa, juutalaisuudesta erillistä identiteettiä.

Linkkejä:


9 kommenttia:

  1. Hieno ja hyvin tiivistetty teksti!

    Sen verran annan palautetta, että jos tarkoituksena on esitellä nörttityttöjen ammatteja, olisi mielenkiintoista kuulla, miten itse olet alalle päätynyt. Minua kiinnostaisi myös se, mitä itse tutkit.

    VastaaPoista
  2. Hei,
    kiitos kommentista! En oikein osaa sanoa, miksi olen päätynyt alalle :) Ongelmanani on aina ollut, että olen kiinnostunut laajalla skaalalla erilaisista aloista ja aiheista ja on vaikeus päättää, mikä kiinnostaa eniten. Lukion jälkeen hain moneen paikkaan; lääketieteellinen oli ykkösvaihtoehto, mutta hain myös teologiseen ja lisäksi vielä humanistiseen tiedekuntaan kahteenkin aineeseen (arkeologia ja Aasian ja Afrikan kielet ja kulttuurit). Näistä teologinen oli se, jonka ovet aukesivat kertayrityksellä, joten sinne sitten jäin, ja kiinnostuin eksegetiikasta koska uskonnollisten teemojen lisäksi antiikin historia laajemminkin oli kuulunut mielenkiinnonkohteisiini.

    Graduni liittyi nimenomaan Jeesus-tutkimukseen; siinä aiheena oli Jeesuksen suhde perheeseensä. Sitten vaihdoin kokonaan aihetta (koska liian monet asiat kiinnostavat... :)) ja väitöskirjani kirjoitin Raamatun ulkopuolisesta tekstistä, koptin kielellä ja osana Nag Hammadin kirjastoa säilyneestä Filippuksen evankeliumista. Filippuksen evakeliumi on englanniksi luettavissa osoitteessa http://gnosis.org/naghamm/gop.html Väitöskirjani väitöksen jälkeen virallisesti julkaistu versio esitellään lyhyesti mm. Tiedekirjan sivuilla: http://www.tiedekirja.fi/detail.php?id=98-297-30478

    VastaaPoista
  3. Hei ja kiitos mielenkiintoisesta artikkelista!

    Koska itse olen hyvin rajatun oppiaineen kasvatteja (egyptologi), tulevaisuus herättelee kysymyksiä. Raamatun tutkimus on kuitenkin sen verran erikoinen ala, ettei sillä itsellään kovin helposti "oikeassa maailmassa" saa töitä tutkijan töitä lukuunottamatta. Sinänsähän humanistisilla aloilla oppii paljon muita taitoja, joilla pystyy tekemään vaikka mitä toimistotöitä ja organisaatiotaitoja vaativia tehtäviä. Osaatko kertoa millaisiin yliopistomaailman ulkopuolisiin töihin eksegeetikot(?) voisivat päätyä juuri oman oppiaineensa taidoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun lukion uskonnon opettajani oli opiskellut yliopistossa pääaineenaan eksegetiikkaa. ;-) Varmaan sen tietysti oli pitänyt tehdä jotain pedagogisia opintoja päälle. Fanitin lukiossa suuresti avarakatseista uskonnonopettajaani ja haaveilin itsekin eksegetiikan opinnoista. Kirjoitin uskonnosta laudaatturinkin (ja vieläpä koko vuosikurssin parhaalla arvosanalla), mutta maailma sitten vei.

      Poista
    2. Suomessa eksegeetit ovat "virallisesti" teologian maistereita/tohtoreita, joilla on tutkinnossa pääaineena joko Uuden taii Vanhan testamentin eksegetiikka. Monet heistä päätyvät töihin perinteisiin teologin tehtäviin eli papeiksi tai opettajiksi. Useampi on myös koulutustehtävissä kirkossa, järjestöissä tai teologisia aineita opettavissa ammattikorkeakouluissa. Itse olen tällä hetkellä töissä Suomen Pipliaseurassa, joka toimittaa suomeksi ja julkaisee Raamattuja ja niihin liittyvää oheismateriaaleja, siellä on ymmärrettävästi myös paljon muitakin eksegeettejä töissä. Loput eksegeetit ovat sekalaisissa järjestö- ja muissa töissä, varmaan osin samanlaisissa kuin egyptologitkin :)

      Poista
  4. Äärimmäisen mielenkiintoinen artikkeli! Kiitos paljon siitä! Totta puhuakseni olisin lukenut mieluusti aiheesta paljon enemmänkin, eksegetiikka kun kiinnostaa minua valtavasti. Jään odottamaan innolla lisää aiheeseen liittyviä artikkeleita. Erityisesti minua kiinnostaisivat Raamatussa esiintyvät naishahmot ja feministinen tulkinta heistä ja heidän kohtalostaan - sekä vannoutuneena joulufanina jouluevankeliumi ja sen tulkinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, ehkä sellaista vielä onkin luvassa. Nyt tuli mieleen, että voisin kirjoittaa ainakin jatko-osan, joka käsittelisi enemmän varhaiskristillisyyden tutkimusta eli 100-300-luvuilla vaikuttaneita keskenään hyvinkin erilaisia varhaiskristillisiä ryhmiä ja myös naisen asemaa niissä. Tää mennee kuitenkin ensi vuoteen, mutta se joulujuttu tulee sitten joulukuussa ainakin :)

      Poista
  5. Hei,

    Meitsillä on sellainen käsitys, että ainaskin Tacituksen Keisarillisen Rooman historiaan on lisätty maininta Jeesuksesta jälkikäteen. Kyse ei siis ole autenttisesta lähteestä.

    Itse koen eksegetiikan äärimmäisen mielenkiintoisena alana: Raamatusta tuli mielenkiintoinen kirja sen jälkeen kun törmäsin emeritusprofessri Heikki Räisäsen teksteihin. Samalla aloin ymmärtämään Raamatun lukemisen tapojen kytkeytymistä vallan ja politiikan kysymyksiin.

    Eksegetiikkaa pitäisi opettaa ala-asteelta lähtien. Nythän ala-asteella Raamattua luetaan kuin satukirjaa ja vasta yläasteella ja lukiessa aletaan vihjailla, että Raamattu onkin sisäisesti ristiriitainen teos ja se, mitkä osat siitä aikoinaan kanonisoitiin, oli valtapelin tulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Tacituksen viittausta Jeesukseen pidetään kyllä varsin luotettavana tutkijoiden keskuudessa. Josefuksen osalta tilanne on kimurantimpi. Josefuksella on itse asiassa kolme erillistä viittausta Jeesukseen ja häneen liittyviin tahoihin (Johannes Kastaja, Jeesuksen veli Jaakob), ja näistä yksi on ilmeisesti kokonaan tai osin myöhempi kristillinen lisäys. Kahta muuta viittausta kuitenkin tutkijoiden enemmistö pitää aitona. Ks. http://en.wikipedia.org/wiki/Josephus_on_Jesus

      Poista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.