lauantai 22. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 22: Suomen kansan joulutaiat


Talonpoikaisjoulusta puhuttaessa muistutellaan usein mieliin oluenpanoa, lattialle levitettyjä jouluolkia, himmeliä, jouluruokia, saunaa ja haltijoille pöytään jätettyä ruokaa. Joulutapoja on ympäri Suomen vaikeapääsyisten kolkkien ollut lähes yhtä monia kuin kyliäkin, mutta toki jonkinlaisia yhtäläisyyksiäkin voidaan koko maan jouluisen kulttuurin suhteen vetää.

Harvemmin kuitenkaan muistetaan, että joulu on ollut myös magian aikaa. Moni joulun taioista lienee muinaisesta sadonkorjuujuhla kekristä jouluun kopioituneita – eihän joulunvietto kristillisenä pyhänä ole meillä kuin keskiaikaista perua. Monenlaiset uskomukset, taiat ja tarinat kietoutuivat muiden suurten pyhien tavoin myös mystiseen jouluyöhön.

Suomalaisille erityisen tärkeää on ollut vakiomääräinen onni: jos onnea on jollakulla erityisen paljon, on se siis varmasti joltakulta muulta - eli todennäköisesti asian pohtijalta - pois.  Onnea on pyritty hankkimaan itselle sekä enemmän että vähemmän kyseenalaisin taikakeinoin. Talonpojalle elintärkeän karjan lykky pyrittiin varmistamaan eri aikoina vuodesta tehdyin taioin. Vaikka karjaonnea varastettiinkin kaikkein perinteisimmin pääsiäisen aikaan, ei joulukaan jäänyt siinä huonommaksi:

Onnen varastamista juhlaöinä kuuluvat jotkut vanhemmat ihmiset vieläkin harjoittavan. Niinpä kertoi Keskisen Jooseppi eräästä emännästä, joka jouluyönä tavattiin jnkn naapurin navetan seinustalla puulla kirnuamassa ikkunasta sisään hokien samalla:

Voh voh voita vuarenhaltijalta, piimää pirun emännältä.

 (SKVR IX3. 1183. Längelm. Ekman E. A. 307. 91. Vinkiä. Keskisen Jooseppi, n. 40 v)

Joskus taikakeinoja käyttävä varas kuitenkin saattoi jäädä myös kiinni - tai ainakin niin väitettiin kylillä:

Taika kuinka lehmän lykkyä saa.

Noita-akoilla on tapana suurina juhlina, kuten pääsiäis-pitkänperjantai ja jouluyönä hakea toisten läävistä lehmän lykkyä, että lehmät hyvin lypsäisivät. Tämän kertoja Eemil Mäenpää Kymin Korkeakoskelta sanoi hänelle erään talon vanhan isännän kertoneen seuraavaa:

"Oli kerran pimeä jouluyö ja en muistanut lukita läävän ovea noitien varalta. Menin sitten puoliyön aikana ulos ja kuulin että läävässä oli jotakin erinomaista. Menin sitten hiljaa oven taa kuuntelemaan niin sieltä kuului lypsämisenkohinaa ja samalla taikasanat:
Lykkyy pyttyy, Lykkyy pyttyy!
Silloin minäkin muistin voimakkaan manauksen ja kiljasin ovelta:
Noita, älä helvetissä
Kaikkia lykkyä vie!

Silloin noita ryntäsi ulos ja hävisi yön pimeyteen kippuineen.
(SKVR XIV. 2520. Kymi. Uski, A. 91. 11. Korkeakoski. Eemil Mäenpää.)


Taikoja tehtiin myös tuvassa kekrin ja uudenvuoden malliin: olennaisia enteitä, kuten sulhasten liikkumista ja kuolemaa, vahdattiin monin keinoin. Onneen liittyvät taiat olivat kuitenkin usein salaisempia ja haluttiin pitää mahdollisuuksien mukaan omana tietona, mikä ei ole kovin yllättävää niiden yleistä varkausaspektia katsoen.


Kirkkojen lattioiden alle haudattiin vielä 1700-luvun aikana vainajia, joiden sanotaan erityisesti kesäaikaan muistuttaneen olemassaolostaan vienolla tuoksahduksella. Kuolleiden salaperäinen, persoonaton voima, kalman väki, auttoi monenlaisissa taikakeinoissa ja -konsteissa. Myös kirkon pihamaa, jossa varsinainen kalmismaa sijaitsi, oli väkevä paikka muulloinkin, saati sitten suuren ja mystisen juhlan aikaan. 24. ja 25. päivän välinen yö oli Jeesuksen syntymäyönä erityinen taika-aika.

Kun panee tammahevosen länget Jouluyönä kaulaansa ja menee kirkkoon kiärtään ja kun sitte kolmeen kertaan myötäpäivään on kiärtänyt, tulee tonttu vastaan ja kysyy:
Mitäs tahlot?
Niin tartee sanoo sitte mitä tahtoo ja millä tahtoo rikastua, niin tonttu sitte toisena yönä tua sitä huaneen tykö oikeen aikalailla.
 (SKVR X1. 2111 β. Sahalahti. Äijälä E. n. 71. -96. Vehkajärvi. Riika Simontytär, 45 v.)


Ihmiselämän olennaiset kysymykset, kuten "kuolenko tänä vuonna" ja "saanko puolison" kuumottivat kansan mielessä erityisesti uuden kirkkovuoden vaihteen tienoilla. Keskitalvi, keskiyö, jouluyön taika, Jeesuksen syntymä, kalman väki - mikä olisikaan kirkkomaata mahtavampi paikka aviotaikojen tekemiselle?

Taika, jolla näkyjä nähdään

On joka tulevan Sulhonsa, (Morsiammensa) tavat tahtoo nähdä ennakolta niin menköön Joulu yönnä sydän yön aikana Kirkko maalle ja ottakoon kolmen kuoleena syntynneen Lapsen haudalta mutaa, kiviä tai muuta senlaista kouraansa ja menköön sitte kirkon Sakastin akkunan alle ja laskekoon nee tähän - näin sanoen
sinä pyhä paikka näytä syntis raukalle tuosta viattomain tomusta tulevan ylkäni, Morsiammeni Pahat tavat, hyvät avut, virheet vialliset,
ja katsokoon joka kerralla eli kolme kertaa akkunan läpi Sakastiin niin siellä näkee tulevan avionsa elämän olot.
(SKVR IX3. 1478. Tammela. Lindqvist 142. 87. Mustiala. Juhan Rusungreen, lähes 60 v.) [korjattu sana "muuttaa" muotoon "mutaa", toim. huom.]


Toki taikoja saattoi hoitaa aamuisen joulukirkonkin aikana, ainakin, jos mieli myöhemmin jänismetsälle:

Kun jouluna mänöö kirkkoon, niin pitää saaha, jossa kaikkiin enemmän lukko ovelta kansoo mänöö kirkkoon, kirkon kynnyksen alle lankansa suoraksi ja pitää koko kirkkoaian, niin niihin lankoin juoksoo kolmet aina selätysten. Sitte kun tuopi sieltä, niin pitää varastoo 3:sta talosta uuninluuta ja sitte niillä pyyhkiä lankansa. Sitte kun vähä puhisteloo, niin kyllä jänikset lankaan juoksoo; sitte loihtoo:
Käy vinttura vipuun,
Pyörä silmä pyyvykseen!

(SKVR VI2. 4998. Nilsiä. Krohn n. 13615 b. --1885. Korpijärvi. Juho Heiskanen, 61 v.)


Jouluaatto ja joulupäivä vietettiin perinteisesti perhepiirissä, mutta toinen joulupäivä, Pyhän Stefanoksen mukaan nimetty Tapani, oli tanssin, leikkien, häiden, vierailujen ja erityisesti hevosten päivä. Stefanos oli mutkikkaan historian kautta päätynyt maassamme nimenomaan hevosten suojelijaksi, luultavasti osin siksi, että hevosajelut kuuluivat jo kristinuskoa muinaisempaan talviperinteeseen.  Miehet pyrkivät lisäämään hevoslykkyä Tapanin nimissä monin taioin.

Hevoselle.

Kun se pannaan syksyllä talliin, niin kannetaan aitan avaimet eteen ja sanotaan:
Tuossa on aitta huostaas!
ja sitte otetaa sontahankoon ruhkia ja ne ropsitaan kirveellä ja sanotaan:
Syö rukiiset ruumeeset
suven suulla, karhun päällä,
kontiin leuvoilla lujilla!
Tahvana, hevosten herra,
tuo kultanen sukas,
kalaluinen kampas kanna,
tuollaha suvin hevosta,
jolla jouluna ajan
sekä pääsen pääsiissä.

(SKVR VII5 loitsut. 4331. Pohjois-Karjala. #1 Varonen n. 52. -85.)


Vaikka onnen tavoittelu onkin ollut veressämme niin menneinä aikoina kuin nykypäivänä, varoitettakoon kuitenkin vielä, että taikojenkaan vuoksi ei kannata joulukirkkoon lähteä täpinöissään liian aikaisin. Muuten voi käydä kuten akalle, tai konsteja tietämättömänä vielä huonomminkin:

Se on kahdentoista ja kolmen välillä yöllä, kun ne kirkonmenoja pitävät. Akka meni kirkkoon silloin, istui sinne penkkiin, näki naapurin muorin, joka juuri oli kuollut. Muori istui siellä muiden joukossa. Siellä pappi saarnasi, home tippui naamasta. Samoin homeessa olivat kaikkien naamat. Naapurin muori kun näki emännän, käski hänen mennä sukkelasti pois. ”Muuten tapetaan”, muori sanoi, ja vielä neuvoi: ”Pane löyhästi vain rokkisi [takkisi, toim. huom.] ja tasajalkaa hyppää kynnyksen yli!”  Emäntä meni kiireesti pois, Ovesta kun emäntä hyppäsi, niin rokki temmattiin päältä, ovi napsahti kiinni ja lukkoon. Kun emäntä aamullla meni katsomaan, niin rokki oli revitty tuhannen nuuvaksi.

Kirkonhaltijat ja kirkonväki pitävät näin kirkonmenoja. Papit, jotka ovat kuolleet ja haudatut, siellä saarnaavat.

 
(Simonsuuri, Lauri [toim.] 1999: Myytillisiä tarinoita. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 229. Jyväskylä.)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.