sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 9: Joulun odotetuimmat pelit pukinkonttiin!


Tänäkin jouluna Joulupukille lähtevissä kirjeissä yksi suosituimmista lahjatoiveista on jokin tietty video- tai tietokonepeli. Vanhemmille, jotka eivät itse pelaa, lasten lahjatoiveet lähentelevät salatiedettä ja kauppaan mennään ostoksille muistilapun kanssa: "Kaksi purkkia käärmeensilmiä, kolme rupikonnan rupea ja yksi Black Ops, kiitos." Tämän artikkelin tarkoituksena on valottaa joulun odotetuimpien tietokone- ja videopelien sisältöjä ja auttaa vanhempia päättämään onko se lahjalistan ykkösenä loistava K-18 peli sittenkään se paras lahja sille 12-vuotiaalle nappulalle.

Ikärajoista

Olen itse sitä koulukuntaa, joiden mielestä ikärajat ovat hyvä apukeino päättämään sopiiko jokin kyseinen peli tietyn ikäiselle lapselle. Toki jokainen lapsi on yksittäistapaus ja jotkut lapset kykenevät käsittelemään haastavampia pelejä kuin toiset, mutta toisaalta siinä näkyy myös vanhempien vastuu. Mielestäni vanhempien tulisi seurata millaisia pelejä heidän lapsensa pelaavat. Enkä tarkoita sitä, että vilkuillaan sohvalta lehden takaa kun lapsi ampuu vihollisjoukkoja sotapelissä vaan sitä että oikeasti paneudutaan siihen maailmankuvaan, jota peli levittää. Voi olla, että kaikkein "haitallisin" aineisto löytyykin pelin välianimaatioista ja siitä tavasta, jolla pelihahmot puhuvat vihollisistaan. Kannattaa myös tarkkailla miten sadistinen peli on, mässäileekö se väkivallalla vai onko vihollisen tappo "vain todettu fakta".

Pitää myös ottaa huomioon, että väkivalta ei ole ainoa asia, joka vanhempien tulisi tiedostaa pelejä ostaessaan. Monissa peleissä käsitellään myös teemoja, joiden käsittelyyn lapsilla ei yksinkertaisesti vielä elämänkokemus riitä. Esimerkiksi parin vuoden takaisessa Heavy Rainissä (K-18) tutkittiin lapsia tappavaa sarjamurhaajaa hyvin karun tarinan kautta, jossa käytettiin huumeita, koettiin ja tehtiin väkivaltaa sekä nähtiin lasten kuolevan. Kuitenkin verrattuna ammuskelupeleihin kyseinen peli oli väkivaltaisuudessaan hyvin kesyä tavaraa ja usein meinaan unohtaa, että pelissä todellakin on mahdollisuus hyvin väkivaltaisiin kohtiin.

Ja tietenkin pitää muistaa se, että K-18 pelien ikäraja on sitova ikäraja! K-18 peliä ei saa myydä eikä luovuttaa alle 18-vuotiaan käyttöön. Kuten eräs pelikaupassa työskentelevä ystäväni asian ilmaisi, kun jotkin vanhemmat alkavat kritisoida sitä, että hän ei myy peliä alaikäisen käyttöön hän kysyy haluaisiko vanhempi samantien kartongin tupakkaa ja pullon Koskenkorvaa pelin kyytipojaksi. Kyseessä ON sama asia! Pelaajien keski-ikä on tällä hetkellä yli 30 vuoden tietämillä. PELIT EIVÄT OLE VAIN LAPSILLE!
 

Täsmennys: Vuoden 2012 alusta lähtien kaikki ikärajat ovat sitovia! Aikuisen kanssa pelejä voi tosin pelata kolme vuotta alaikäisenä, mutta vastuu on vanhemman eikä tämä jousto koske K-18-pelejä.

Joulun toivotuimmat hittipelit

Heti alkuun on todettava, että en ole itse pelannut yhtäkään näistä peleistä enkä siksi sano mitään siitä onko peli hyvä vai huono. Aion ainoastaan esitellä tämän joulun odotetuimpia pelejä sekä kertoa millaisesta pelistä on kyse ja minkä ikärajan se on saanut. Ja, koska en ole itse pelannut pelejä, tietoni perustuvat täysin eri pelimedioista keräämiini tietoihin sekä Joonas Laakson (Kiitos avusta!) tietämykseen joten peleissä voi olla ikäviä tai positiivisia yllätyksiä, joista en ole tietoinen. Siksi, jos olette pelanneet jotain näistä peleistä, arvostaisin suuresti jos jakaisitte kokemuksianne peleistä kommenttiosiossa.

Assassin's Creed III - K-18
Supersuosittu historiallinen salamurhaajapeli, jossa sattuneesta syystä ihmisiä kuolee ja paljon. Kuitenkin tappaakseen pelaajalta vaaditaan kärsivällisyyttä ja kekseliäisyyttä. Pelimaailma on iso, mielenkiintoinen ja historiallisesti tarkasti tutkittu ja käsittelee kohteitaan kuten esimerkiksi Amerikan alkuperäisasukkaita kunnioittaen. Realistista väkivaltaa.

Call of Duty Black Ops 2 - K-18
Maailman suosituimman videopelisarjan uusin osa, jonka kaikki haluavat. Peli on supernopeatempoinen ja aggressiivinen sotilasräiskintä. Peliä pelataan verkossa ja käytännössä pelissä vain tapetaan muita pelaajia. Hyvin realistista väkivaltaa ja naamalle käyvää. Ainakin aiemmat osat olleet äärifasistisia, militaristisia ja oikeistolaisia. Ei todellakaan lapsille sopiva, mutta hyvin tehty pelisarja.

Dance Central 3 - K-12
Jos talossasi on Xbox 360 ja Kinect niin Dance Centralin aiemmat osat lienevät jo tuttuja. Pelissä siis tanssitaan ennalta annettua koreografiaa ja peli arvostelee suoritusta. Kunto kasvaa ja tanssitaidot paranevat ainakin Xboxin mielestä. Ikärajaa korottaa lähinnä laulujen sanat, mutta jos piltti ei osaa englantia niin asia ei _ehkä_ ole ongelma. Toisaalta koreografiat voivat mennä pienimmiltä ohitse.

Dishonored - K-18
Salamurhaajapeli Assassin's Creedin tyyliin, mutta ensimmäisestä persoonasta kuvattuna (AC kolmannesta eli näet pelihahmon) joten eläytyminen hahmon tekemisiin on juuri sen verran omakohtaisempaa. Sijoittuu supersynkkään fantasiamaailmaan. Pelin etenemiselle on oleellista oman ratkaisun keksiminen ja kuulemma pelin voi läpäistä tappamatta ketään. Pelissä on kaksijakoinen palkitsemissysteemi. Toisaalta jos et tapa ketään peli pysyy kilttinä, mutta toisaalta tappamisesta on tehty mahdollisimman tyydyttävää. En siis menisi luottamaan, että oma lapsi keksii pasifistisimman pelityylin jos tämän pelin saa käteensä.

Epic Mickey 2: The Power of Two - K-7
Kuulemma erittäin hyvä jatko-osa aiemmin ansioituneelle pelille. Pelissä Mikki  ja Oswald-jänis seikkailevat Disneyn historiassa ja kohtaavat siellä vanhoja ja melkein unohtuneita hahmoja ja yrittävät ratkoa heidän ongelmiaan. Puzzleja, toimintaa ja tasoloikkaa. Peli on tehty lapsille, mutta aikuiset saavat siitä ehkä enemmän irti historian puolesta. Voisi olla hyvä peli, jota voi pelata lapsen kanssa.

Far Cry 3 - K-18
Hyvin suosittu pelisarja, mutta ei kyllä lapsille sopiva. Teemoina siviilien tappamista ja mielisairautta. Kuiten aiemmissa osissa myös Far Cry 3:ssa seikkaillaan avoimessa pelimaailmassa. Joku on kuvaillut sitä jopa Skyrimiksi pyssyillä, mutta aika paljon nihilistisemmästä maailmasta on kyse.

FIFA 13 - K-3
Jalkapalloa ja joka vuosi uusilla pelaajilla ja pikkaisen parannellulla pelimekaniikalla. Hyvin tekninen peli siinä mielessä, että vaikka pelissä ei mitään pahaa tapahdu, ellei oman suosikkijoukkueen häviötä sellaiseksi lasketa, niin peli on kyllä sen verran haastava etteivät sitä ihan pienet osaa pelata.

Forza Horizon - K-12
Kilpa-ajoa Coloradon avoimilla teillä. Upeita autoja upeissa maisemissa. Peli mukautuu hyvin pelaajan tyylin mukaan joko kaahailuun tai simulaatioon. Sopii lapsille, joskin tietysti autoilla ajetaan reipasta ylinopeutta. Peli ei kuitenkaan kannusta rellestämään eli vauhdista huolimatta tiellä olisi hyvä pysyä.

Guild Wars 2 - K-12
Vaikka tämä on jo vähän vanhempi peli, niin todennäköisesti silti pukinkonttiin toivottu. Kyseessä on netissä pelattava peli, MMO, jossa pelaaja seikkailee maailmassa ja tappaa siinä sivussa hirviöitä pelikavereiden kanssa. Raikas fantasiateema, ei kuukausimaksuja (ei siis pakota pelaamaan jatkuvasti) ja loputtomasti pelattavaa. Hyvää on se, että MMO-pelien tyyliin pelaajat muodostavat kiltoja pelin sisällä mikä edesauttaa kommunikaatio- ja yhteistyötaitoja, mutta huonona puolena on se, että pelaajat ovat ihmisiä ja siten tekevät myös typeryyksiä.

Halo 4 - K-16
Supersuositun pelisarjan uusin osa. Vaikka kyseessä on räiskintäpeli niin kohteet ovat ulkoavaruuden olioita ja pyssyt epärealistisia ja värimaailma ja juoni sen verran scifi-epärealistista, että peliä ei varmasti pysty sekoittamaan todellisuuteen. Siten myös ammuskelua on helpompi sietää, koska se ei tule naamalle eikä ole "todellista".

Hitman Absolution - K-18
Jälleen salamurhaajapeli, jossa tällä kertaa kaljupäinen mies nykypäivässä menee ja tappaa realistisessa maailmassa. Pelissä on tunnetusti hyvin vastenmielisiä tapahtumia ja henkilöhahmoja ja karu maailmankuva. Myös pelin mainoskampanjat ovat keränneet valtavan määrän negatiivista mainetta, mihin pelin julkaisija ei ole vastannut kovin vakuuttavasti. Jos tästä voi mitään päätellä niin pelissä aivät ainakaan ole arvot kohdallaan.

NHL 13 - K-12
Ihan kuten FIFA, mutta lajina jääkiekko. Korkeamman ikärajan selittää se, että ihan niinkuin oikeassakin maailmassa niin myös NHL:ssä peli menee välillä nyrkkeilyotteluksi. Jälleen kyseessä on taktinen peli, jonka hallinta vaatii opettelua.

Ni no Kuni: Wrath of the White Witch (tammikuussa) - K-12
Studio Ghiblin kanssa yhteistyössä tehty japanilainen roolipeliseikkailu. Hienot hahmot, kauniit maisemat, ja tyypilliseen Ghiblin animaatioiden tyyliin pääosassa on nuori poika, joka opettelee taikuutta ja etsii kuollutta äitiään. Peli ei aivan ehdi jouluksi, mutta ehkä Joulupukki voi luvata toimittaa pelin heti kun se tulee kauppoihin.

Need for Speed - Most Wanted - K-7
Need For Speed on pitkään jatkunut autopelisarja. Arcadepeli-tyyliin kaahailua avoimessa kaupunkimaastossa hienoilla urheiluautoilla. Kuulemma olisi todella hyvä jos pidit Burnout Paradisesta, jota peli muistuttaa.

New Super Mario Bros U - K-3
Uudelle Nintendon WiiU-konsolille tehty tasohyppely vanhaan kunnon Mario-tyyliin. Varmaan taas syödään sieniä ja hypitään kilpikonnia littaan, mutta silleensä hyvällä tavalla. :D

Paper Mario: Sticker Star - K-3
DS-käsikonsolille tehty suositun sarjan jatko-osa. Paperinohut tarra-Mario seikkailee roolipelissä. Toimintaroolipeli.

Professor Layton And the Miracle Mask - K-7
Professori Laytonin seikkailut jatkuvat ja tällä kertaa kolmiulotteisina. Layton on salapoliisihahmo, joka visaisia aivopähkinöitä selvittämällä etenee suuremmassa juonessa. Jos kotoa ei löydy 3DS:ää niin Laytonin aiemmat osat ovat aivan yhtä hyviä ja toimivat vanhoilla DS:illä.

The Walking Dead Series - K-18
Suosittuun TV-sarjaan ja sarjakuvaan perustuva seikkailupeli, jossa viimeiset ihmiset yrittävät selvitä zombien valtaamassa maailmassa. Kuten parhaisiin zombie-elokuviin kuuluu zombit ovat lopulta ne pienin paha kun ihmiset yrittävät taistella selviytymisestään. Hyvin rankkoja teemoja ja ihmisiä syödään elävältä.

ZombiU - K-18
WiiU:n ensimmäisestä persoonasta kuvattu zombie-peli, jossa mätkit itse epäkuolleita tosikuolleiksi. Syystäkin K-18.

XCOM: Enemy Unknown - K-18
Vuoropohjaista taktiikkaa, jossa ihmiset puolustautuvat avaruuden hyökkääjiä vastaan. Tyyli sarjakuvamainen, mutta ikärajasta päätellen siis hyvin väkivaltainen. Tämä tuli hieman yllättäen, sillä olimme Joonaksen kanssa luulleet, että peli olisi K-12, mutta Pegin mukaan pelissä on äärimmäistä väkivaltaa. Koska emme ole itse peliä pelanneet emme tiedä mikä tarkalleen ikärajan on nostanut noin korkeaksi. Ei siis lapsille.






Kuten huomaatte, tänä jouluna suurin osa suosikkipeleistä on K-18 ja syystä. Tässä on kuitenkin loistavaa se, että jos sinua vanhempana ahdistavat väkivaltaiset pelit, voit aina vedota lakiin, sillä K-18 pelejä EI SAA antaa alaikäisille. Mutta jos sinulla ei sinänsä ole mitään räiskintäpelejä vastaan niin joukossa on myös Halo 4 (K-16), joka on varmasti suosittu ja katu-uskottava teinien keskuudessa.

Kannattaa myös muistaa, että nykyään lähes jokaisesta pelistä on saatavilla ilmainen demo kokeiltavaksi, joten jos tuntuu, ettet ihan tiedä sopisiko peli sinulle tai lapsellesi niin aina voi kokeilla. Pyydä vaikka sukusi nörttityttöä pelaamaan peliä puolestasi jos pelin pelaaminen ei sinulta itseltäsi tunnu sujuvan.

Lisää tietoa pelien ikärajoista saat osoitteesta: http://www.pegi.info/fi/

Hyvää ja painajaisvapaata joulua kaikille!

(edit 9.12.2012 klo 12.55: Need For Speed - Most Wantedin ikäraja on K-7 eikä K-12.) 
(edit 9.12.2012 klo 13.05: Lisätty täsmennys ikärajoista. Kiitos, Rami Sihvo!)

6 kommenttia:

  1. Tämän vuoden alusta tulleen lain mukaan kaikki ikärajat ovat ehdottomia - vanhemman kanssa voi tosin vaikka kolmekin vuotta nuorempi pelata peliä. Kyseessä ei siis ole 'mielipideasia' vaan fakta että pelin luovuttaminen ikärajaa nuoremmille on laitonta. Tämän takia Tuntematon Sotilas piti siirtää, koska sille on 12 annettu joskus ikärajaksi ja nykyinen laki on ehdoton (2011 alta 18v ikärajat olivat ohjeellisia).

    Need For Speed: Most Wanted on ikärajaltaan 7, ihme kyllä. X-Com: EU ikäraja johtuu yhden hirviölajin hyökkäyksestä jossa ihmisen sisältä räjähtää alien (tämä on PEGIn virallinen tieto)

    Jos ikärajoihin on valittamista niin ensiksi yhteys PEGI-palveluun ja toiseksi voi kokeilla
    kotimaista Mediakasvatus – ja kuvaohjelma-keskusta (Meku).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, olinkin missannut tämän lakimuutoksen. Kiitos oikaisusta! Laitan heti tiedon tuonne tekstiinkin.

      Poista
  2. www.peliraati.fi on arvostellut vanhemmille tämän joulun hittipelejä ja osan testit
    ovat vielä kesken:

    Dishonored sekä Halo 4 on arvosteltuna ja löytyvät peliraadin sivulta. Tulevia:

    22.12 Walking dead-arvostelu (18)
    12.12 Most Wanted-arvostelu (7)

    -Jos mietityttää Assassin Creed 3, Black Ops 2 ja FIFA 13 niin kannattaa vilkaista edellisten osien arvostelua Peliraadin sivuilta.
    -AC3, arvostelija puuttuu (PS3) X-Com, Far Cry 3, Dance Central – työn alla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mia ja Joonas kattavasta listasta! Erittäin hyödyllistä settiä varmasti niille, joilla pelaavia lapsia on ja jotka itse eivät pelejä tunne.

    Olen samalla linjalla kanssanne: ikärajoja ei huvikseen läiskitä peleihin. Ja samassa pelisarjassakin saattaa olla erilailla ikärajoitettuja pelejä, joten kannattaa olla tarkkana. Koska kyseessä on tosiaan rikos, voi K18-pelin välittämisestä lapselle joutua ihan oikeasti vaikeuksiin, jopa vankilaan. Kyllä, lapsi on niin 5-, 12- kuin 15-vuotiaskin. Jos vanhempaa ei huvita jokaista peliä alkaa tutkimaan erikseen, voi jonkinlaisen käsityksen saada katsomalla pelin trailerin.

    Kokemuksia omasta hyllystä löytyvistä listan peleistä...

    Assassins's Creed III: Salamurhaajana pelaaminen, big surprise, ei sovi lapsille. Vaikka AC3 ei olekaan sieltä verisimmistä päistä, on tässäkin pelissä mahdollisuus hakata ihmisiä päähän kirveellä, ampua jousipyssyllä tai lävistää erilaisilla teräaseilla. Sinänsä AC on erittäin hyvä sarja ja omia lemppareitani. Hienoa on tosiaan tuo, että AC3:ssa vähemmistöryhmät saavat puhua omaa kieltään, se on oikeasti tosi harvinaista (ei toteutunut vielä AC2:ssakaan) sekä tietysti upeasti toteutetut historialliset yksityiskohdat ja kaunis pelimaailma. Olen ollut vähän kahden vaiheilla AC-sarjan kanssa, koska siinä on paljon sisältöä, josta myös lapset voisivat hyötyä, mutta em. raakuus rajoittaa.

    Call of Duty Black Ops 2: Stereotypioita (kuuluu valitettavasti genreen) sekä sotiin sijoittuvaa väkivaltaa. Tässä pelissä tosin mahdollista myös tappaa zombeja, jos sen kokee jotenkin vähemmän haitalliseksi. Itse en räiskinnöistä niin perusta, mutta kihlattu kehui tuota zombie-moodia koko pelin kiinnostavimmaksi osa-alueeksi. Ja tosiaan online-pelaamisen kirous, mikkiin huutavat raivopäät, kannattaa hiljentää valitsemalla pelivalikosta "turn off voice chat", muuten voi altistua vielä pelisisältöäkin pahemmalle materiaalille. (Kyllä, sillä on myös lapsia huutelemassa hävyttömyyksiä.)

    Dance Central 3: En ole pelannut tätä kolmososaa, mutta kahta ensimmäistä kyllä, ja olen kyllä tykännyt. Näissä ei ole kyllä mitään häiritsevää (kunhan muistaa laittaa pois päältä automaattisen valokuvaamisen). Onneksi tässäkin tasoja on monia, joten en usko, että lapsille koituu sikäli ongelmia pelatessa. Kinect antaa myös jonkin verran anteeksi, ja kuten Guitar Herossa myös Dance Centralissa tärkeintä ei ole se, miltä se kuulostaa/näyttää, vaan tunne siitä, että osaa. Ihan pienille tietty voi suositella suoraan lastenpelejä, esim. Double Finen Happy Action Theatrea Kinectille (hauska myös lapsenmielisille), jonka pelit eivät ole niin suorituskeskeisiä.

    Far Cry 3: Tämä peli on varmaan koko listan epäilyttävin. Jo ennen julkaisua nousi kannen kuvasta Suomessa haloo (Jenkeissä kansi oli sensuroitu), ja mainoshan poistettiin sen seurauksena esim. Helsingin metroista. Sinänsä hyvä pelote, koska tämä ihmiskauppaa käsittelevä peli todella on hyvin ahdistava (FPS vielä korostaa). Sinänsä pelissä ei ole _aikuisten_ pelinä mitään vikaa: se on onnistunut ja paljon puuhaa tarjoava sandbox, jossa on kauniit graffat ja hyvät pelimekaaniset innovaatiot. Mutta painajaisia tullee herkimmille aikuisillekin, joten lapset pois huoneesta.

    The Walking Dead: Pelin idea on koittaa selvitä hengistä zombie-apokalypsin keskellä. Erittäin veri- ja suolenpätkäinen peli (vai pitäisikö sanoa peliminisarja), jossa surullisia ja traagisia elementtejä. Mukana toiminnassa myös pieni lapsi. Jälleen erittäin hyvä peli niille aikuisille pelaajille. Liikaa graafisia yksityiskohtia, pelottavia kohtia, surua ja murhetta lapsipelaajalle. Erityisesti pelin loppu on sellaista tavaraa, että huh huh.

    Lasten kanssa olisi hyvä aloittaa muutenkin turvallinen pelaaminen kotona jo varhain vanhempien kanssa ja keskustella samalla pelattavista peleistä. Varsinkin seksuaalisten ja väkivaltaisten pelien kohdalla kaivattaisiin usein kriittistä pohdintaa pelin tarjoamista representaatioista ja teemoista. On hyvin epätodennäköistä, että lapsi oikeasti ymmärtää, mistä niissä on kyse, ja siinä tarvittaisiin kyllä aikuisen apua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Aino, kattavasta kommetistasi ja näkemyksistäsi pelien suhteen!

      Olen samaa mieltä siitä, että vanhempien tulisi ehdottomasti seurata lasten pelaamista vaikka kyseessä olisivat ihan oikean ikäisten pelit. Valitettavasti peleissä, joissa joutuu olemaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa, on aina vaarana altistua huonolle käytökselle ja huutelulle. Yksin pelattavissa peleissä taas valitettavasti saattaa joutua yllättäen todella omituisten maailmankuvien kanssa tekemisiin, joiden sopivuudesta voisi olla ihan hyvä puhua lapsen kanssa. Aika perinteinen esimerkki on naisten rooli ja kohtelu videopeleissä, joka valitettavasti on edelleen aika teinipoikien tasolla. Ja lisäksi pelaaja itse saattaa elää omituisten mielikuvien vallassa, etteivät videopelit muka sopisi esimerkiksi tytöille. Ehdottomasti koko perhe pelikoneen ääreen yhdessä harrastamaan! :D

      Poista
  4. Lapsille (ja miksei aikuisillekin) sopivista peleistä haluaisin suositella Lego -pelejä. Juuri joulumarkkinoille saapuikin uusi Lego: Lord of the rings -peli, joka on tainnut saada ihan hyviä arvosteluita, itse en valitettavasti ole vielä päässyt kokeilemaan.

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.